Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint

Tausta

Tavoitteena on finanssialan työhyvinvoinnin, tuottavuuden ja kilpailukyvyn lisääminen, kun työ ja asiakaskäyttäytyminen muuttuu. Yhteistyön keskeisimmistä kehityskohteista on tehty neljä videota, jotka kukin havainnollistavat parissa minuutissa, missä mennään ja mihin suuntaan alalla pitäisi kulkea.

Ala muuttuu


Emme ole enää yksin. Keitä ovat haastajat, jotka nakertavat liiketoiminnasta siivun sieltä, toisen täältä? Miten perinteisten finanssijättien tulee toimia, jotta ne pärjäävät lisääntyvässä kilpailussa? Laakereilleen ei voi jäädä lepäämään.

Digitalisaatio


Digitalisaation myötä tapamme tehdä työtä muuttuu. Samalla osa vanhoista työpaikoista häviää kokonaan, kun sama työ voidaan tehdä tehokkaammin ilman ihmistä. Toisaalta kokonaan uudenlaisia työtehtäviä syntyy lisää – eikä ihmistäkään voi kaikkialta korvata. 

Asiakaskeskeisyys


Mitä finanssialan asiakas haluaa jatkossa? Millaista palvelua? Milloin? Olemmeko me valmiit vastaamaan muuttuneisiin vaatimuksiin? Mitä se meiltä vaatii? Kuinka palvella asiakasta entistä paremmin ja perustella finanssipalvelun lisäarvo aikana, jolloin kaikki asiakkaiden kaipaama tieto on periaatteessa saatavissa verkosta?

Työ


Etätyötä on tehty maailman sivu, mutta vasta kovin vähän suorittavan portaan tehtävissä. Finanssialalla tietoturvaongelmat ovat lisäksi olleet mutkana matkassa. Nyt tekniikan kehityksen myötä finanssialan etätyötä olisi vara lisätä huomattavasti ja parantaa samalla työntekijöiden hyvinvointia – ja kenties myös tuottavuutta! 

Videot kertovat muutoksista

Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen yhteydessä alaa koettelevista muutoksista tehtiin videoita, jotka on koottu alla olevaan karuselliin. Niissä käsitellään asiakkaiden uusia tarpeita, uusien kilpailijoiden tuloa finanssialalle, etätyön mahdollisuuksia sekä digitalisoitumisen mukanaan tuomia muutoksia finanssialan työntekijöille.

Karuselliin on myös nostettu muita tärkeimpiä materiaaleja finanssityön murrokseen liittyen.

 Katso myös

 Hae aiheesta