Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint

Työkalu

​Finanssiala on suuressa murroksessa. Työn luonteen muuttuminen ja toimintaympäristön asettamat paineet luovat tarvetta uudenlaisen työkulttuurin kehittämiselle, uusille johtamismalleille ja toimintatavoille.

muutosvoimat.png

On tärkeää, että finanssialan johto ja työntekijät löytävät yhteisen ymmärryksen tulevaisuudesta. Tarvitaan avointa keskustelua siitä, millainen alan tulevaisuus on ja miten voimme itse vaikuttaa ja vastata muutoksiin. Tulevaisuudelta odotetaan vahvistuvaa keskinäistä luottamusta, yhteistoimintaa ja pelisääntöjä. Näin mahdollistetaan joustavan työnteon monet muodot, uudenlaisen osaamisen hyödyntäminen ja tulevaisuushaasteisiin vastaaminen. 

Finanssialan työnantajat ja työntekijät ovat yhdessä laatineet oheisen kyselyn keskusten pohjaksi. Tämän toivotaan toimivan keskustelun avaajana, kun työpaikoilla pohditaan työn jatkuvaa kehittämistä. 



Keskustelu on osa jatkuvaa Hyvinvoiva Finanssiala –kehittämistyötä, josta on sovittu rahoitusalan työehtosopimuksessa.