Asuntovarallisuudessa potentiaalia nostaa ikääntyneiden hyvinvointia

Asuntovarallisuuden purkaminen tarjoaisi yhden keinon vastata ikääntyneiden kasvavaan hoivapalvelujen tarpeeseen. Asuntovarallisuutta purkamalla voitaisiin lisätä yksilöiden omaa valinnanvaraa hoivapalveluihin liittyen. Samalla se kasvattaisi kulutukseen perustuvia verotuloja ja vapauttaisi perheasuntoja nuoremmille kotitalouksille. Silver Economy -tapahtumassa Helsingissä nostettiin esiin myös yksityisten eläke- ja hoivavakuutusten tarve sekä yksityisten vakuutusten ja sosiaalivakuutuksen yhteensovittaminen.

Ikääntyessä hoivantarve kasvaa, käytettävissä olevat tulot pienenevät ja kotitalouksien varallisuus on tyypillisesti kiinni omistusasunnoissa. Yksinkertaisin tapa ratkaista pattitilanne olisi purkaa asuntovarallisuutta eli muuttaa pienempään asuntoon tai vuokralle, jolloin varallisuutta vapautuisi myös yksityisten hoivapalvelujen ostoon. Pelko säästöjen riittävyydestä ja sopivien eläkevakuutusten puute ajaa kuitenkin kotitalouksia pitämään varallisuutensa kiinni asunnossa.

”Asuntovarallisuutta purkamalla moni ikääntynyt pystyisi vapauttamaan varallisuuttaan kulutukseen ja ostamaan yksityisiä palveluja, joiden ansiosta hän voi asua kotona pidempään. Samalla kulutukseen perustuvat verotulot kasvaisivat ja perheasuntoja vapautuisi nuoremmille kotitalouksille. Asuntovarallisuuden purkaminen hyödyttäisi siis myös muuta yhteiskuntaa”, korostaa Etlan tutkimusjohtaja Niku Määttänen.

Silver Economy -tapahtumassa Helsingissä puhunut Määttänen toivoo markkinoille vakuutuksia, jotka helpottaisivat asuntovarallisuuden hyödyntämistä. Yksityisiä eläkevakuutuksia on tarjolla, mutta ne edellyttävät usein pitkäaikaista säästämistä.

”Ikääntyneet tarvitsisivat kilpailullisesti hinnoiteltuja kertamaksuisia eläkevakuutuksia, jotka tarjoaisivat tasaisen tulovirran loppuelämäksi. Elinikäisen eläkevakuutuksen ansiosta ihmisten ei tarvitse lykätä säästöjen kuluttamista siltä varalta, että he sattuvat elämään poikkeuksellisen pitkään. Hoivavakuutus puolestaan olisi tehokkain tapa varautua pitkäaikaiseen hoivan tarpeeseen. Tarvittava säästösumma on paljon suurempi ilman vakuutusta”, Etlan Määttänen pohtii.

Myös Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi peräänkuuluttaa uusien mahdollisuuksien luomista vanhushoivan rahoitukseen. Yhä suurempi osa suomalaisista olisi valmis käyttämään omaisuuttaan ja säästöjään mieluummin omaan hyvinvointiinsa kuin jättämään lapsilleen mahdollisimman suuren perinnön. Tämä selviää FA:n teettämästä kyselytutkimuksesta, jossa kolme neljäsosaa vastaajista oli tällä kannalla.

”Ihminen on usein rikkaimmillaan kuolinpäivänään. Siinä ei ole järkeä. Niitä, joilla on varaa, pitää kannustaa ottamaan suurempi vastuu hyvinvointinsa rahoituksesta”, Kauppi painottaa.

Etla arvioi, että asuntovarallisuuden purkamista voitaisiin edesauttaa myös verotusta uudistamalla. Hoivavakuutuksen korvauksia ei tulisi verottaa ja asuntojen varainsiirtovero tulisi muuttaa kiinteistöveroksi, jotta asuntovarallisuuden purkaminen helpottuisi. Olisi myös syytä linjata, että asuntovarallisuuden muuttaminen eläkevakuutukseksi ei kasvata mahdollista laitoshoivan asiakasmaksua.

Tärkeässä roolissa on myös finanssiosaaminen kehittäminen. Ikääntyneiden epävarmuus arvioida ja vertailla elinikäisiä vakuutustuotteita saattaa osaltaan selittää haluttomuutta purkaa asuntovarallisuutta. Julkinen valta voi myös tarjota kuluttajille työkaluja vakuutusten vertailemiseen.

Silver Economy Forum on sosiaali- ja terveysministeriön, valtiovarainministeriön, Suomen Pankin ja Finanssialan järjestämä korkean tason foorumi Finlandia-talolla 9.-10.heinäkuuta. Tilaisuus järjestetään yhteistyössä yhdysvaltalaisen Global Coalition on Aging kanssa. Tilaisuus on osa Suomen EU-puheenjohtajuuskauden virallista ohjelmaa. Samalla foorumi on yksi YK:n terveen ikääntymisen vuosikymmenen (Decade of Healthy Aging) lähtölaukauksista.

Lisätietoja:

Tutkimusjohtaja Niku Määttänen, ETLA, 041 545 6721, niku.maattanen@etla.fi
Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi, Finanssiala ry, 020 793 4210, piia-noora.kauppi@finanssiala.fi
Kehityspäällikkö Kristiina Siikala, Finanssiala ry, 020 793 4273, kristiina.siikala@finanssiala.fi