112-päivä muistuttaa: Jokainen voi olla arjen sankari

Sydäninfarkti bussipysäkillä, auto ojassa liukkaan kelin johdosta tai lihakimpale juuttuneena kurkkuun illallispöydässä. Kaikki nämä tilanteet vaativat arjen sankaruutta, ensiapua ja hätänumeroon soittamista. Valtakunnallisena hätänumeropäivänä 11. helmikuuta puhutaan arjen turvallisuudesta.

Yksykskaks-päivän on tarkoitus muistuttaa, miten jokainen voi osaltaan huolehtia turvallisuudesta. 11. helmikuuta järjestetään useilla paikkakunnilla tapahtumia, joiden tavoitteena on kiinnittää ihmisten huomio vahinkojen ja onnettomuuksien ennaltaehkäisemiseen. Monet tapaturmat, tulipalot ja rikokset on vältettävissä suunnitelmallisella toiminnalla. Lisäksi 112-päivänä jaetaan tietoa ja opastetaan ihmisiä toimimaan oikein hätätilanteissa.

Vuoden 2014 Arjen sankarit ovat kadonneiden jäljillä

112-päivän kampanja valitsi Suomen Pelastuskoiraliitto Ry:n vuoden 2014 Arjen sankariksi. Pelastuskoiratoiminnassa mukana olevat vapaaehtoiset tekevät pitkäjänteistä työtä koirien kouluttajina ja ovat viranomaisten apuna kadonneiden etsimisessä. Suomen Pelastuskoiraliiton toiminnanjohtaja Mika Soinisen mukaan toimintaan hakeutuvilla ihmisillä on halu kehittää koirankoulutustaitoja sekä suhdetta koiraan. He tekevät vapaaehtoistyötä itselleen mielekkäällä tavalla. ”Liittoon kuuluvat pelastuskoirayhdistykset kouluttavat koiria ja niiden ohjaajia työskentelemään Vapaaehtoisen pelastuspalvelun hälytysryhmissä. Yhdistyksissä koulutetaan myös etsintätyölle tärkeitä suunnistus-, ensiapu- ja viestintätaitoja”, Soininen sanoo tiedotteessa. Hälytysryhmien jäsenet auttavat poliisia ja muita viranomaisia kadonneiden henkilöiden etsinnöissä.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat