Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Älä matkusta velkahelvettiin – muista matkavakuutus

Älä matkusta velkahelvettiin – muista matkavakuutus

Lentokentän lähtöaula
​Matkalla sattuneet sairastumiset ja tapaturmat korvaava matkavakuutus on tarpeellinen aina, kun matkustaa. Vaikka ulkomaanedustustojen tehtävänä on auttaa pulaan joutuneita suomalaisia, eivät ne suinkaan korvaa esimerkiksi sairaalakuluja. Myös maksukortteja kannattaa ottaa matkalle mukaan enemmän kuin yksi.

Viime vuonna 432 suomalaista tarvitsi konsuliapua sairastuttuaan tai loukkaannuttuaan ulkomailla, selviää ulkoministeriön tilastoista. Suomalaiset tekivät viime vuonna ennätysmäärän matkustusilmoituksia, noin 267 000 kappaletta. Ulkomaanmatkoja suomalaiset tekevät vuosittain noin 10 miljoonaa.

Finanssiala ry:n (FA) Vakuutustutkimuksen mukaan suomalaiset tiedostavat matkavakuutuksen tärkeyden. Suomalaisista 89 prosentilla on aina matkustaessaan henkilövahingot korvaava matkavakuutus. Sairaala- ja hoitokulut tai kotiinkuljetuksen kustannukset voivat nousta kymmeniin tai jopa satoihintuhansiin euroihin.

Uutisoimme alkuviikosta lomareissulla vakavasti sairastuneesta suomalaisnaisesta, jonka vakuutusyhtiö lennätti lääkärin saattamaan hänet kotiin.

"Vakuutuksilla voi turvautua muunkin kuin tapaturmien tai sairastumisien varalle. Esimerkiksi matkatavaroiden katoamiseen tai lennon peruuntumiseen voi myös varautua matkavakuutuksella", muistuttaa FA:n johtava lakimies Kirsi Suopelto.

Kortti tuo, kortti vie

Myös maksukortin käytössä ulkomailla kannattaa muistaa muutama seikka. Erityisesti pidemmälle matkalle on syytä varata useampi kuin yksi maksukortti siltä varalta, että yksi kortti katoaa tai varastetaan.

"Suojaa myös tunnuslukusi aina maksutilanteessa. Monenlaista kurkkijaa ja lompakkovarasta on liikkeellä", Suopelto sanoo.

Älä pidä mukanasi kaikkia maksukortteja samaan aikaan, vaan jätä osa korteista säilöön turvalliseen paikkaan esimerkiksi hotellihuoneen kassakaappiin.

Toissa vuonna konsuliapua tarvitsi ulkomailla lähes 1200 suomalaista. Lukumäärä siis pieneni kolmannekseen. Määrän lasku johtuu tilastoinnin muutoksesta: vuoden 2017 tilastoissa on ainoastaan ne tapaukset jotka ovat vaatineet neuvojen lisäksi toimenpiteitä.


Lisätietoa korttiturvallisuudesta ulkomailla ja matkustusturvallisuudesta yleensä.