Asunto-osakkeet muuttuvat paperista bittivirraksi

Sähköisen asunto-osakerekisterin toteutus on käynnistynyt, ja sen olisi tarkoitus avautua alkuvuonna 2019. Uusi sähköinen rekisteri kokoaa asunto-omaisuuden omistustiedot, helpottaa monien työtä ja mahdollistaa asumisen uudet digitaaliset palvelut.

Finanssiala tervehtii ilolla toteutuksen käynnistymistä. ”Finanssialan tavoitteena on kustannustehokas ja riittävän kattava rekisteri, joka luo sekä säästöjä että lisää tähän kansallisvarallisuuteen kohdistuvaa taloudellista toimeliaisuutta”, sanoo lakimies Antti Laitila Finanssialan Keskusliitosta.

Rekisterin on tarkoitus tulla käyttöön vuoden 2019 alusta. Hankkeen hyödyksi arvioidaan vähintään 50 miljoonaa euroa. Arvio luultavasti vielä kasvaa, sillä siinä ei ole huomioitu rekisterin tuomia uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

”Valtion vahvalla roolilla varmistetaan, että rekisterin käyttö- ja ylläpitokustannukset pysyvät kurissa myös jatkossa”, finanssialan edustajana lainsäädäntötyöryhmässä toimiva Laitila toteaa. Työryhmä valmistelee luonnoksen hallituksen esitykseksi uudesta rekisteristä.

Esimerkiksi viranomaiset, isännöitsijät ja pankit tarvitsevat usein huoneistoihin ja taloyhtiöihin liittyviä tietoja. Tietojen hankkiminen tehostuu merkittävästi, kun tiedot ovat sähköisessä rekisterissä muiden omaisuuslajien tavoin. Esimerkiksi kiinteistöt ja pörssiosakkeet ovat jo pitkään olleet sähköisessä muodossa.

Hanke on osa hallituksen digitalisointi-kärkihanketta. Käytännön toteutuksesta vastaa Maanmittauslaitos yhdessä Patentti- ja rekisterihallituksen, Verohallinnon ja Väestörekisterikeskuksen kanssa. Hankkeeseen liittyvää lainsäädäntöä valmistellaan maa- ja metsätalousministeriön vetämässä työryhmässä, jossa ovat mukana myös oikeus-, työ- ja elinkeino-, ympäristö- ja valtiovarainministeriöt.