EU:n yhteinen pankkivalvonta alkanee kesällä 2014

Euroopan
unionin yhteinen pankkivalvonta alkaa näillä näkymin 1.7.2014, mikäli
säädösaikataulussa pysytään. Euroopan unionin neuvosto ja EU-parlamentti
pääsivät tällä viikolla alustavaan ratkaisuun EU:n yhteisen
pankkivalvonnan etenemisestä. Tähän asti pankkivalvonnan luultiin
alkavan jo maaliskuussa 2014. Nyt aikataulu on kuitenkin jonkin verran
myöhentynyt.

​Euroopan keskuspankin yhteyteen perustettava pankkivalvoja valvoisi suoraan euroalueella toimivia pankkeja, joiden tase on yli 30 miljardia euroa. Suomessa tällaisia pankkeja olisivat OP-Pohjola, Nordea ja Danske Bank.

EU-maiden valtiovarainministerit siunasivat asian poliittisesti jo viime joulukuussa. Parlamentilla ei poikkeuksellisesti ollut valvontaa koskevan asetuksen osalta päätösvaltaa vaan se osallistui valmisteluun konsultoivassa roolissa. Varsinainen päätösvalta oli neuvostolla.

Yhteiseurooppalainen pankkivalvontamekanismin perustaminen on ensimmäinen askel pankkiunionin syntymisessä. Seuraavana askeleena on yhteinen kriisinhallintamekanismi, jota koskeva komission esitys annettaneen tämän vuoden aikana