Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Eduskunta vaatii satovakuutusten verovapauden selvittämistä

Eduskunta vaatii satovakuutusten verovapauden selvittämistä

​Eduskunta edellyttää, että satovakuutusten verotusta selvitetään. Valtio on tähän asti korvannut viljelijöiden satovahingot, mutta on nyt luopumassa korvausjärjestelmästä. Tilalle on kaavailtu vakuutukseen pohjautuvaa korvausjärjestelmää. Vakuutusala on kuitenkin pelännyt, että mikäli vakuutuksia ei tueta, eivät maanviljelijät innostu ostamaan niitä.

​Satovakuutusten ottointoa voisi edistää kahdella tavalla: satovahinkovakuutus voitaisiin vapauttaa vahinkovakuutuksia tavallisesti rasittavasta 24 prosentin vakuutusmaksuverosta, tai sitten valtio voisi maksaa viljelijöille tukea vakuutuksen ottamiseen. Tällä tavoin satovahinkovakuutuksista saataisiin edullisemmat ja vakuutukseen perustuvasta korvausjärjestelmästä tarpeeksi laaja ja toimiva. Verovapautta tai vakuutusmaksutukea ovat kannattaneet Finanssialan Keskusliiton lisäksi Maataloustuottajien keskusjärjestö MTK sekä Maa- ja metsätalousministeriö.

Valtion satovahinkojen korvausjärjestelmän lopettamista koskeva  lakiesitys on hyväksytty eduskunnassa ensimmäisessä käsittelyssä. Eduskunta edellyttää, että satovahinkovakuutuksen vapauttaminen verosta selvitetään. Selvityksessä tutkittaisiin, miten mahdolliset verohelpotukset vaikuttaisivat maatalouden kannattavuuteen ja maataloustuottajien kiinnostukseen ottaa vakuutuksia satojaan suojaamaan.

Tarkoituksena on, että uusi, vakuutukseen pohjautuva satovahinkojen korvausjärjestelmä olisi Suomessa käytössä vuoden 2016 alusta lähtien. Eduskunta pitää tärkeänä, että vakuutusten mahdollisesta tuki- tai korvausjärjestelmästä saataisiin sovittua mahdollisimman pian.