Kansa ei halua kuolemanvaraturvaa verolle

Suurin osa suomalaisista haluaa säilyttää henkivakuutuskorvausten verohuojennuksen, ilmenee Finanssialan Keskusliiton teettämästä Vakuutustutkimuksesta. Tutkimukseen vastanneista noin 70 prosenttia on sitä mieltä, että yhteiskunnan on tuettava perheiden varautumista perheenhuoltajan kuolemaan säilyttämällä henkivakuutuskorvauksen verohuojennus.

Lisäksi suurin osa (57 %) vastanneista oli sitä mieltä, että perheenhuoltajan mahdolliseen kuolemaan on välttämätöntä varautua henkivakuutuksella.

Hallitus esitti lokakuun alkupuolella kuolemantapauksessa maksettavan henkivakuutuskorvauksen 35 000 euron verovapaan osan poistoa osana perintö- ja lahjaverolain muutosta. Verohuojennus on perustunut yhteiskunnan tarpeeseen helpottaa esimerkiksi lesken ja lapsien tilannetta, jos toinen huoltajista kuolee.

Toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi Finanssialan Keskusliitosta muistuttaa, että kuolemanvaravakuutuksella on suuri taloudellinen merkitys perheille, joiden ei ole ollut muuten mahdollista kerryttää säästöjä. ”Vakuutus korvaa tulojen menetystä, jos perheen pääasiallinen tulonhankkija kuolee.”

”Hallituksen esitykseen sisältyvä lesken ja alaikäisen lapsen verottoman perintöosan suurennus kompensoi tilannetta joissain tapauksissa, mutta se ei ole riittävä vaihtoehto verovapauden poistolle”, Kauppi painottaa.

Veronkiristystä on vastustettu laajalla rintamalla. Finanssialan lisäksi työmarkkinajärjestöt, Suomen Yrittäjät ja MTK sekä Martat ja Kuluttajaliitto eivät pidä sitä järkevänä. Lakiuudistus on parhaillaan eduskunnan käsittelyssä.

Finanssialan Keskusliiton teettämän Vakuutustutkimuksen on toteuttanut IROResearch internetpaneelilla syyskuussa. 1000 vastaajan otos on valtakunnallisesti edustava. Tuloksia Vakuutustutkimuksesta julkistetaan laajemmin joulukuun alkupuolella.

Kuolemanvaraturvan verotus/Vakuutustutkimus