Ennätysmäärä pyörävarkauksia – joukossa arvopyöriä ja Jopo-ilmiö

Viime vuonna vakuutusyhtiölle ilmoitettujen varastettujen polkupyörien määrä nousi suorastaan räjähdysmäisesti. Vuonna 2012 vakuutusyhtiölle ilmoitettuja pyörävarkauksia oli tasan 11 111, mutta viime vuonna pyöriä rosvottiin yli 16 000 kappaletta. Asiantuntijan mukaan osan varkauksista selittävät Jopot, osin myös pyöräilyn suosion kasvu.

Samalla kun pyöriä viedään yhä enemmän, on vakuutusyhtiöiden varastetusta pyörästä maksama keskikorvaus noussut tuntuvasti edellisvuosiin verraten. Vuodesta 2010 lähtien keskikorvaus on ollut noin 340€, mutta viime vuonna keskikorvaus oli jo 370€. Varastetut pyörät ovat siis käyneet arvokkaammiksi.

”Suomessa on selvästi pyöräilykulttuuri nousussa. Pyöräilyyn ollaan valmiita satsaamaan ja sen myötä hankitaan aiempaa arvokkaampia polkupyöriä”, sanoo Finanssialan Keskusliiton turvallisuusasiantuntija Aku Pänkäläinen.

Todella arvokkaita pyöriä puretaan osiin ja kasataan sitten uusia pyöriä, jolloin varastettuja menopelejä on hankalampi jäljittää. Osin toiminta on ammattimaista.

Jopon omistaja: Jopo lähtee käsistä!

Aku Pänkäläisen mukaan pyörävarkauksissa on mukana myös niin sanottua Jopo-ilmiötä. ”Jopo on suosittu pyörä, jolla on käytettynäkin paljon kysyntää, joten varastetun pyörän eteenpäin myynti on helppoa. Kun Jopo viedään, niin se on todennäköisesti jo seuraavana päivänä netissä jälleenmyynnissä toisella paikkakunnalla.”

Toden totta. Internetin kauppapaikoilla käytettyjä ja lähes uuden karheitakin Jopoja on myynnissä kymmenittäin. Moni varastaa pyörän myös suoraan omaan käyttöön.

Pänkäläisen mukaan Jopojen omistajien kannattaisikin suhtautua pyöräänsä nykyistä vakavammin. ”Yksinkertainen Jopo ostetaan jokapäiväiseen kaupassakäyntiin ja asiointiin. Hyvin yleisestä pyörämallista ei välttämättä pidetä samanlaista huolta kuin monen tonnin alamäkipyörästä tai katusukkulasta. Pyörä kannattaa aina lukita kahdella lukolla.”

Ostatko käytettyä? Silmät auki!

Jos ostaa varastettua tavaraa, on siinä olemassa vaara, että tavaran menettää, mikäli se osoittautuu varastetuksi. Mitä tahansa ei siis kannata halvan hinnan perässä ostaa.

Turvallisuusasiantuntija Pänkäläinen kehottaa kiinnittämään muutamaan seikkaan huomiota, kun käytettyä fillaria on itselleen hankkimassa: ”Uudehkosta pyörästä kannattaa kysyä kuittia ja vedota takuun voimassaoloon. Mikäli pyörässä on kiinteä runkolukko, niin hälytyskellojen on syytä soida, jos ’avaimet ovat valitettavasti päässeet hukkumaan’.”

Oma pyöränsä kannattaa valokuvata ja laittaa ylös pyörän merkki, malli ja rungosta löytyvä sarjanumero. Ne on hyvä kertoa poliisille, mikäli pyörä katoaa. ”Rungon alapintaan voi myös kaiverruttaa jonkin yksilöllisen kaiverruksen, esimerkiksi syntymäajan. Tai jos kaiverruksena on ’Lissun pyörä’, niin kovin suurella todennäköisyydellä kellään ei ole toista samanlaista.”

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat