FK:n Yli-Huttula edunvalvonnan eettisyyden näköalapaikalle

Finanssialan Keskusliiton (FK) viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomo Yli-Huttula on valittu vetämään Edunvalvontafoorumia, jossa lobbauksen ammattilaiset keskustelevat edunvalvontatyön eli lobbauksen eettisistä periaatteista.

Aiemmin Edunvalvontafoorumia veti Kreabin hallituksen puheenjohtaja Matti Saarinen. Vetovastuu siirtyi Yli-Huttulalle (kuvassa oikealla) vuodenvaihteessa.

Edunvalvonta on vaikuttamista yhteiskunnallisiin päätöksiin. Yli-Huttula muistuttaa, että lobbbaus on olennainen osa avointa ja moniarvoista demokratiaa. ”Viisaan päättäjän tunnistaa siitä, että hän kuuntelee eri osapuolten näkemyksiä ja asiantuntemusta ennen päätöksentekoaan.”

Lobbausta harjoittavat tänä päivänä lukemattomat tahot – muun muassa toimialojen etujärjestöt, elinkeinoelämä, palkansaajaliike, kansalaisjärjestöt, yritykset ja konsulttifirmat.

Edunvalvontafoorumin tarkoitus on herättää ja käydä yhteiskunnallista keskustelua edunvalvonnan oikeutuksesta, edellytyksistä ja tulevaisuudesta. Yli-Huttula korostaa, että edunvalvonnan tulee olla avointa.

Edunvalvontafoorumi on työstänyt eettiset periaatteet, joihin foorumissa mukana olevat henkilöt ovat sitoutuneet. Yli-Huttula kertoo, että foorumi järjestää kevään aikana keskustelutilaisuuden, jossa pohditaan keinoja lobbauksen avoimuuden edistämiseksi.