EU

FK:n eurovaalitavoitteet: Johdonmukaisuutta asiakkaansuojasääntelyyn

Tällä hetkellä EU:ssa on käynnissä lukuisia asiakkaiden oikeuksia parantavien säännösten valmisteluhankkeita. Johtava lakimies Mari Pekonen-Ranta Finanssialan Keskusliitosta kertoo, että samoja tuotteita tai toimijoita koskevia direktiivi- tai asetusehdotuksia on tulossa voimaan yhtä aikaa. "Finanssiala kaipaa johdonmukaisuutta näiden valmisteluun."

EU-prosessit lähtevät etenemään omissa lainsäädäntöputkissaan. Pekonen-Rannan mukaan lainsäädäntöhankkeita valmistellaan komissiossa liiaksi erillään ja yhteisvaikutuksien tarkastelu puuttuu. Tästä johtuu, että hankkeet eroavat jo valmisteluvaiheessa toisistaan. ”Nyt komissio on esittänyt hyvänä tavoitteena, että hankkeita valmisteltaisiin kokonaisuutena. Hankkeiden eriytymistä tapahtuu lisää erityisesti parlamentin neuvotteluvaiheissa sekä sovintomenettelyissä eri instituutioiden välillä”, sanoo Mari Pekonen-Ranta.

Yhdenmukaisuus edistäisi asiakkaansuojaa ja usein myös palveluntarjoajan prosesseja

Esimerkkinä asiakasta suojelevasta sääntelystä Pekonen-Ranta mainitsee sijoitustuotteiden myyntiä sääntelevän kokonaisuuden. Siihen kuuluu keväällä hyväksytty Rahoitusvälineiden markkinat -direktiivi (MiFID2), sijoitustuotteista annettavia tietoja koskeva PRIIPs-asetus sekä vielä keskeneräinen vakuutusedustusdirektiivin uudistamisehdotus IMD2. Myös asuntoluottodirektiivissä on säännöksiä luottojen myymisestä. Kaikki nämä säädökset pitävät sisällään myyntiä ja ja tuotteista annettavia tietoja koskevia säännöksiä. Ne eivät kuitenkaan ole yhdenmukaisia. Sijoitustuotteita myydään kuitenkin samoista jakelukanavista, jolloin myynninkin tulisi olla samanlaista. Lisäksi sijoitustuotteet ovat samankaltaisia ja asiakas kaipaa niistä samantyyppisiä tietoja. ”Totta kai tietyissä kohdin eri alojen erityispiirteet on huomioitava lainsäädäntöteksteissä”, Pekonen-Ranta lisää. Parlamentti teki selvityksen finanssialan sääntelyn koherenssista. Selvityksessä todettiin, että nimenomaan asiakkaan suojaamiseksi tehtävässä sääntelyssä on ongelmia. Pekonen-Ranta pitää hyvänä, että parlamentti on tunnistanut ongelman ja on itse ehdottanut toimia miten prosessia voisi kehittää. Uuden komission tulisikin tarttua lainsäädännön laadun kehittämiseen myös tältä osin.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat