Finanssiala iloitsee huoneistotietojärjestelmän käynnistymisestä

Hallituksen esitys huoneistotietojärjestelmän perustamisesta etenee eduskunnassa. Aiemmin myös sähköisenä asunto-osakerekisterinä tunnettuun huoneistotietojärjestelmään kootaan tiedot asunto-osakkeista ja niiden omistuksesta ja panttauksesta. Järjestelmä korvaa paperiset osakekirjat sähköisillä merkinnöillä. Järjestelmä käynnistyy vuoden 2019 alussa.

Ennen vuotta 2019 perustettujen – eli kaikkien nykyisten asunto-osakeyhtiöiden osakekirjat muutetaan sähköisiksi merkinnöiksi vuoden 2032 loppuun mennessä. Eduskunnan maa- ja metsätalousvaliokunta kannattaa hallituksen esitystä, mutta pitää siirtymäaikaa järjestelmän hyötyjen toteutumisen kannalta pitkänä. Finanssiala ry (FA) jakaa valiokunnan huolen.

”Hyödyistä päästään nauttimaan täysimääräisesti vasta, kun paperisista osakekirjoista on luovuttu”, toteaa FA:n lakimies Antti Laitila.

”Valiokunnan tavoin FA pitää tärkeänä, että siirtymäjärjestelyjen toimivuutta seurataan ja tarvittaessa ryhdytään korjaustoimiin”, Laitila painottaa. ”On mainiota, että maa- ja metsätalousministeriö laatii seurantaselvityksen eduskunnalle vuoden 2022 loppuun mennessä. Jo tätä ennen olisi mahdollista selvittää FA:n puoltaman paperisten osakekirjojen massasiirron perustuslainmukaisuus.”

Massasiirto on menettely, jossa pankit voisivat korvata hallussaan olevat asunto-osakeyhtiöiden paperiset osakekirjat keskitetysti ilman, että asiakkaan tarvitsee tehdä erillistä hakemusta.

”Massasiirto nopeuttaisi turhasta paperinsiirtelystä luopumista merkittävästi”, Laitila huomauttaa.