Finanssiala on talouden verenkierto. Tästä syystä sillä on erityisasema talousjärjestelmässämme. On selvää, että alaa säädellään kaikkialla maailmassa normaalia yritystoimintaa enemmän, sillä sen merkitys on koko yhteiskunnan kannalta huomattavasti suurempi kuin monen muun kapeammalla sektorilla toimivan alan. Näin pitääkin olla.
On maamme köyhä ja siksi jää, kirjoittaa Johan Ludwig Runeberg vuonna 1846 julkaistussa Maamme-runossaan. Kansallisrunoilijamme oli kuitenkin kyvykkäämpi runoilijana kuin talousennustajana.
Niin Suomen valtio, maamme kansantalous kuin suomalaiset kotitaloudetkin ovat noista tsaarinvallan vuosista vaurastuneet vauhdilla. Erityisen nopeaa vaurautemme kasvu on ollut toisen maailmansodan jälkeen. Kuvaavaa on, että vielä talvisotaa edeltäneenä vuonna 1938 Viron bruttokansantuote henkeä kohden oli suurempi kuin Suomen. Tänä päivänä, vaikka euroalueen valtioita molemmat olemmekin, vastaava BKT henkeä kohden on Suomessa puolitoistakertainen Viroon verrattuna. Lisäksi suomalaiset kotitaloudet ovat tällä hetkellä vauraampia kuin koskaan.
Vertailu sisarkansamme historiaan kertoo hyvin sen, miksi omistusoikeudet, omaisuudensuoja ja omistajuus ovat vaurauden luonnin keskiössä. Sotavuodet erottivat maidemme poliittiset järjestelmät toisistaan ja samalla mahdollisuudet vaurastumiseen eriytyivät voimakkaasti. Sama yksinkertaistettuna: sen, mitä sosialismi Virolta vei, sen Suomi markkinataloudelta sai.
Markkinatalous ei toimi ilman finanssimarkkinoita
Markkinatalouden ytimessä on taloudellinen vapaus ja oikeus tavoitella hyvinvointia vaurastumisen kautta. Kuten Anders Chydenius jo satoja vuosia sitten viisaasti totesi, elinkeinojen ja pääomien vapaus ovat osa inhimillistä vapautta. Eivätkä pääomat liiku ilman toimivia ja tehokkaita finanssimarkkinoita.
Toimivat rahoitusmarkkinat ovat modernin yhteiskunnan ydin. Jos tämä ydin ei toimi, ei ympäröivässä yhteiskunnassa toimi juuri mikään muukaan. Finanssiala on talouden verenkierto. Tästä syystä sillä on erityisasema talousjärjestelmässämme. On selvää, että alaa säädellään kaikkialla maailmassa normaalia yritystoimintaa enemmän, sillä sen merkitys on koko yhteiskunnan kannalta huomattavasti suurempi kuin monen muun kapeammalla sektorilla toimivan alan. Näin pitääkin olla.
Sääntelyn tarkoitus on pitää markkinoiden eläimellisyys kurissa. Ihmisluonteen ominaispiirteistä ei sääntelyllä kuitenkaan päästä eroon. Tässä mielessä kasvotonta pääomaa ei ole olemassakaan. Finanssialalla luottamus on tärkein yksittäinen menestyksen ja kasvun takaaja. Ilman luottamusta markkinat eivät toimi tavalla, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa. Ilman luottamusta talous ei kasva ja kehity vakaasti.
Omistajasta omistajien palvelijaksi
Finanssiala on aina ollut tärkeässä osassa suomalaisen omistajuuden synnyttämisessä. Mutta sen rooli on vuosien varrella muuttunut. Jo ennen itsenäisyyttä Suomeen perustettiin ensimmäiset pankit ja vakuutusyhtiöt, jotka ottivat vastuuta omien yhteisöjensä talletuksista, luototuksesta ja riskin jakamisesta vakuutuksilla.
Raskaiden sotavuosien jälkeen kansantaloutemme oli kriisissä, mutta toipui nopeasti; ensin 1950-luvulla sotakorvausten ja Neuvostoliiton bilateraalikaupan avulla ja myöhemmin 1960-luvulta lähtien länsiviennin kasvaessa. Voimakkaan teollistumisen aikana tarvittiin pääomia, joita kanavoitiin nimenomaan finanssisektorin kautta.
Finanssialalla oli tuolloin merkittävä rooli myös teollisuusyritysten omistajana. Kasvuyrityksistä käytiin kisaa suurten finanssileirien kesken. Pankkisuhde määritteli monellakin tapaa yritysten identiteettiä. Oli kaupunkien ja maaseudun vaurauden linnakkeita, oli kielipoliittisia finanssiryhmittymiä, oli osakeyhtiö-, säästöpankki- ja osuustoiminnallista rahaa. Tällainen symbioottinen suhde teollisuusyritysten ja finanssialan välillä palveli tuohon aikaan tarkoitustaan, mutta tämän hetken valossa tilannetta pidettäisiin epäterveenä.
Finanssialalla oli roolinsa niin hyvässä kuin pahassa. Myönteinen kansantalouden kehitys jatkui muutamia tavanomaisia laskusuhdanteita lukuun ottamatta aina 1980–1990-lukujen taitteeseen ajoittuneeseen niin sanottuun suureen lamaan saakka.
Tuon kansainvälisessäkin mittakaavassa poikkeuksellisen syvän talouskriisin takana oli useita tekijöitä. Jälkikäteen arvioituna talouden liian nopea avautuminen osaksi kansainvälisiä finanssimarkkinoita oli kuitenkin yksi merkittävimmistä. Erityisesti rahamarkkinoita vapautettiin luopumalla sääntelystä, mikä johti finanssimarkkinoiden voimakkaaseen velkavivutettuun kasvuun ja riskien alihinnoitteluun. Tällainen cocktail loi talouteen kuplan, joka paisui paisumistaan ennen puhkeamistaan. Pankeilla ja muilla finanssialan toimijoilla oli roolinsa kuplan synnyttämisessä, mutta muitakin osapuolia oli mukana. Virheitä tehtiin ja moni asia jouduttiin oppimaan kantapään kautta. Kun samaan ajanjaksoon osui Neuvostoliiton hajoaminen ja sen myötä itänaapurin clearing-kaupan päättyminen, täystuho oli valmis.
Suomi kuitenkin rämpi ylös ahdingostaan ja talous lähti jälleen voimakkaaseen nousuun 1990-luvun kääntyessä loppupuolelle. Tällä kertaa kansantalouttamme siivitti teknologinen murros, jossa Suomi onnistui olemaan oikeassa paikassa oikeaan aikaan ja oikeilla tuoteinnovaatioilla.
Finanssialan rooliin suuri lama vaikutti kuitenkin peruuttamattomasti. Ala ei enää ollut itse omistaja, vaan siitä tuli pikkuhiljaa nykymuotoinen palveluntarjoaja omistajille. Tänä päivänä finanssialan suurin merkitys omistajuuden edistämisessä on nimenomaan yksityisten pääomien kanavointi sijoituskohteisiin. Finanssialalla on roolinsa niin suorassa kuin välillisessä sijoittamisessa, mutta omistaja se on enää harvoin.
Markkinoiden avaaminen on edistänyt omistajuutta
Jos poliittiset päättäjät 1980-luvulla avasivatkin markkinoita liian hätiköidysti ja tahtomattaan edistivät näin talouden lamaantumista, vuosituhannen loppua kohti markkinoiden avaaminen oli onnistunutta politiikkaa. Finanssimarkkinoiden kehittyminen oli avainasemassa uuden kasvun luomisessa.
Samalla kun finanssisektori tehosti toimintojaan ja eteni digitaalisessa taloudessa, sääntelymuutoksilla avattiin suomalaisia pääomamarkkinoita. Ulkomaisen omistuksen rajoitteita poistettiin vuonna 1993 ja samalla työeläkerahastot saivat mahdollisuuden sijoittaa varojaan entistä vapaammin myös osakemarkkinoille.
Ulkomaisen omistuksen vapauttaminen toi Suomeen uusia pääomia. Nokian menestys tuskin olisi ollut mahdollista ilman pääomamarkkinoidemme avaamista ulkomaisille sijoittajille. Nokia kiinnosti kansainvälisiä sijoittajia ja teki Suomea ja pörssiyhtiöitämme tutuiksi kansainvälisille markkinoille. Suurimmillaan Nokian osuus pörssin koko markkina-arvosta oli pitkälle yli puolet, ja ulkomaisten sijoittajien omistus Nokiasta noin 80 prosenttia. Ulkomainen omistus on Suomessa listatuissa yrityksissä kansainvälisellä mittapuulla edelleen varsin korkea, sillä lähes puolet pörssiyritysten yhteenlasketusta markkina-arvosta on ulkomaisten sijoittajien hallussa.
Ulkomaisten pääomien ohella oli tärkeää saada myös kotimaiset pääomat tehokkaaseen käyttöön. Edellä mainittu työeläkeyhtiöiden sijoituspolitiikan vapauttaminen toi kansantalouden verenkiertoon pääomia, mikä mahdollisti kotimaisen omistajuuden laajenemisen. Tosin työeläkerahastojen kasvaessa työeläkevaroja on riskinhallinnan näkökulmasta sijoitettu enenevässä määrin myös ulkomaisiin kohteisiin. Erityisesti kuntien ja muun julkisen sektorin eläkerahaa on 2000-luvun taitteen jälkeen sijoitettu kansainvälisille markkinoille eläkevarojen erilaisen sääntelypohjan ja riskinäkökohtien vuoksi.
Kansankapitalismia tarvitaan
Säästämisen nihkeys on Suomessa suurempi ongelma kuin kotitalouksien velkaantuminen. Vaikka esimerkiksi rahastosijoittamisesta on 2000-luvulla tullut suosittua ja se on vakaasti kartuttanut suomalaista kansankapitalismia, aivan liian moni kotitalous elää edelleen kädestä suuhun. Vain 60 prosenttia kotitalouksista kertoo Finanssialan kyselytutkimuksessa säästävänsä jollain tavoin ”pahan päivän” varalle.
Perinteisesti suosituin säästämisen muoto Suomessa on ollut maksaa asuntolaina pois mahdollisimman nopeasti. Monet sijoittajat suosivat myös yksinkertaisia välillisen sijoittamisen instrumentteja, kuten rahastoja ja erityyppisiä vakuutuksia. Finanssialan selvityksen mukaan rahastoihin sijoitetaan, koska sijoitus on helppo muuttaa rahaksi, riski on valmiiksi hajautettu ja tuotto suhteessa riskitasoon itse päätettävissä. Noin 1,2 miljoonalla suomalaisella on rahastosijoituksia joko suoraan tai sijoitussidonnaisten vakuutusten kautta. Kotitaloudet omistavatkin yli 40 prosenttia noin 117 miljardin euron yhteenlasketusta rahastopääomasta.
Kannusteita kansankapitalismin kukoistukseen puuttuu. Erityisiä haasteita Suomessa ovat jatkuvat laki- ja veromuutokset, joilla kansalaisten luottamusta erityisesti pitkäjänteistä säästämistä kohtaan on rapautettu. Kotitalouksien on tärkeää tietää, millaisin ehdoin heidän rahojaan hoidetaan. Tämä on myös lainsäätäjän tiedostettava.
Verotuksella on suuri merkitys omistajuudelle
Verotuksen merkitys kannustimena säästää on suuri. Lähimenneisyydestämme löytyy oppikirjaesimerkki siitä, kuinka verotuksen keinoin voidaan tuhota kansalaisten halu säästämiseen. Yksilöllisten eläkevakuutusten ja PS-tilien uusmyynti käytännössä tapettiin lukuisilla verosäännösten kiristyksillä.
Globaalissa taloudessa yksittäisen valtion tekemät verovalinnat heijastuvat väistämättä niin verovelvollisten kuin pääomien liikkeisiin. Veronkiristyksillä voi olla selvä vaikutus kansainvälisten ja kotimaisten toimijoiden halukkuuteen sijoittaa suomalaisiin kohteisiin. Lisäksi ne vaikuttavat finanssipalveluiden tarjontaan: esimerkiksi sijoitusrahastoja on helppo tarjota rajat ylittävästi suomalaisille kotitalouksille.
Kansallisilla veromuutoksilla voidaan pahimmillaan luoda tilanne, jossa ulkomaiset toimijat kykenevät vaikkapa verosopimusten nojalla välttämään uusia veroja siinä missä suomalaiset toimijat ajautuvat niiden piiriin. Kotimaisten toimijoiden kilpailukyky kärsii, mikä puolestaan näkyy niiden liiketoiminnan laajuudessa ja muun muassa maksettujen verojen määrässä.
Omistajuutta kannattaa edistää laajasti
Omistajuus tarvitsee tuekseen ennen kaikkea fiksun verojärjestelmän. Järjestelmän tulee olla ennustettava, yksinkertainen ja ymmärrettävä. Lisäksi verokantojen on oltava kustannustensa arvoiset.
Omistamisen näkökulmasta kriteereistä tärkein on ennustettavuus. Kauaskantoisesti ennakoitavilla veropäätöksillä on suuri vaikutus yksilöiden ja yritysten valintoihin, työnteon kannustimiin, yritystoiminnan sijoittumiseen ja kehittämiseen sekä säästämiseen. Pitkäjänteinen ja suunnitelmallinen veropolitiikka luo toimintaympäristöön vakautta, jota pitkän aikavälin taloudellisten päätösten, kuten isojen investointien tekeminen, edellyttää.
Fiksu verojärjestelmä on myös riittävän simppeli. Vaikka Verohallinnon tuoreen tutkimuksen mukaan veronmaksajat ovat varsin tyytyväisiä verottajan asiakaspalveluun, 70 prosenttia kyselyyn vastaajista kokee silti verojärjestelmän vaikeaselkoiseksi.
On tärkeää, että verotuloilla kustannettavan hyvinvointiyhteiskunnan koetaan olevan hintansa väärti. Omistajuuden näkökulmasta harmitonta veroa ei ole olemassakaan. Jonkun pussista rahat on aina kaivettava. Siksi julkinen sektori on mitoitettava niin, että se pystytään rahoittamaan kohtuullisella verorasitteella.
Kirjoitus on osa Tero Luoman teosta Osaava omistaja – hyvän omistamisen käsikirja (Alma Talent, 11/2018). Julkaisemme tekstin kustantajan luvalla jo etukäteen.