Fivan lisäresurssit rahanpesun torjunnan valvontaan tulevat tarpeeseen

Finanssiala ry kannattaa Finanssivalvonnan (Fiva) päätöstä vahvistaa rahanpesun torjunnan valvontaa. Fivan päätös on vastaus maailmanlaajuisen rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen vastaisen toimintaryhmän maaraporttiin.

Kansainvälinen toimintaryhmä (Financial Action Task Force – FATF) on arvioinut, että rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjunta on Suomessa kohtuullisen hyvällä tolalla. Heikoimman arvion Suomi saa torjunnan valvonnasta.

Fiva on kuluvan vuoden aikana ottamassa käyttöön uuden riskiperusteisen valvontamallin. Lisäksi Fiva kaksinkertaistaa työntekijämäärän rahanpesun estämisen yksikössään.

”Fivan päätös on hyvä. Valvonnan lisäresursseilla saadaan muun muassa tiivistettyä viranomaisten ja pankkien välistä yhteistyötä”, sanoo Finanssiala ry:n johtaja Risto Karhunen.

Pankit panostavat rahanpesun torjuntaan. Viime vuonna ne tekivät noin 9 000 rahanpesuilmoitusta. Kaikista ilmoitusvelvollisten tekemistä yli 39 000 ilmoituksesta vain noin 50 johti varojen jäädytykseen. Saman verran käynnistettiin esitutkintoja. Europolin mukaan tilanne ei ole Euroopan tasolla juuri parempi. Panos–tuotos-suhteen tulisi olla selkeästi parempi.

Karhunen ehdottaa, että Suomeen luotaisiin säännöllisesti kokoontuva yhteistyöryhmä, jossa olisi edustajat poliisista, pankeista sekä tärkeimmistä ministeriöistä, kuten sisä- ja valtiovarainministeriöistä.

”Esimerkiksi Alankomaissa ja Britanniassa tämänkaltaisista työryhmistä on hyvä kokemuksia.”

Pankkien tiedonvaihtoa helpotettava

Rahanpesu on vahvasti kansainvälistä rikollisuutta. Epäilyttäviä liiketoimia koskeva tiedonvaihto pankkien välillä ehkäisisi rikoksia, joihin reagointiaika mitataan toisinaan minuuteissa. Tällä hetkellä pankit eivät saa vaihtaa keskenään tietoja muulitileistä ja niille mahdollisesti tulevista laittomista rahansiirroista.

”Viranomaisille tehtävään ilmoitusprosessiin kuluu nykyisellään runsaasti aikaa, ja riskinä on, että epäilyttävät rahat ehditään siirtää teille tietymättömille. Vaikka tekijä saataisiinkin kiinni, ei rikoksella hankittuja rahoja saada palautettua”, Karhunen sanoo. Pankeilla olisi ehdottomasti oltava mahdollisuus vaihtaa keskenään tietoja suoraan, jotta epäilyttäviin rahansiirtoihin päästäisiin heti käsiksi ja niitä voitaisiin pysäyttää. Menetetty aika on kadotettu totuus, toteaa Karhunen.

Rahanpesun ja terrorismin rahoituksen torjuntaa Suomessa arvioinut FATF on vuonna 1989 perustettu hallitusten välinen yhteistoimintaryhmä. Se toimii maailmanlaajuisena standardien kehittäjänä rahanpesun ja terrorismin rahoituksen sekä joukkotuhoaseiden leviämisen rahoituksen estämiselle. Ryhmän jäseninä on 36 valtiota. Suomi on ollut jäsen vuodesta 1991.

Ministeriöiden yhteistiedote

Fivan tiedote