Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Hallintarekisteri – puolesta ja vastaan

Hallintarekisteri – puolesta ja vastaan

​Valtiovarainministeriön (VM) esitysluonnos hallintarekisteröintitilien sallimiseksi Suomessa sai ristiriitaisen vastaanoton. Kipukohdat liittyvät osakeomistusten yleisöjulkisuuteen sekä viranomaisten tiedonsaantiin, joita VM:n maanantaina 2.11. päättynyt lausuntokierros erityisesti koski. Lausuntoja annettiin lähes neljäkymmentä.

Moni aiemmin kriittinen taho piti VM:n uutta esitystä aiempaa parempana ja totesi, että Suomessa säilytettävien omistusten osalta viranomaisten tiedonsaannissa ei ole ongelmia. Myös VM:n ehdottama uusi yleisöjulkisuusmalli sai kannatusta. Mallissa omistustiedot koottaisiin Patentti- ja rekisterihallituksen ylläpitämän järjestelmän kautta suoraan säilyttäjien asiakasjärjestelmistä. Tiedot osakeomistuksista saisi sekä asiakaskohtaisilta että hallintarekisteröidyiltä tileiltä silloin, kun arvopapereiden säilyttäjä toimii Suomessa.
 
Esimerkiksi Viestinnän Keskusliitto (VKL) piti hyvänä, että yleisöjulkisuus säilyy, kun osakkeet on laskettu liikkeelle
Suomessa ja säilyttäjä toimii Suomessa.  Rahoitusalan lisääntyvän kilpailun voidaan VKL:n mukaan jossain määrin arvioida edistävän myös mediayritysten asemaa rahoitusmarkkinoilla.  Mediataloja edustava VKL arvostelee, että yleisöjulkisuus ei säily, kun omistukset ovat ulkomaisissa hallintarekistereissä.
 
Suurin  kritiikki myös monissa muissa lausunnoissa kohdistui ulkomaisten hallintarekisteritilien käyttömahdollisuuteen. Muun muassa viranomaisten tiedonsaannin katsottiin tällöin oleellisesti hankaloituvan ja hidastuvan.
 
Positiivisena uudistuksessa pidettiin kilpailun avautumista, kustannusten laskemista sekä pääomamarkkinoiden toimivuuden tehostumista. Lisäksi hallintarekisteröinnin sallimisen katsottiin edesauttavan arvopaperisäilytyksen pysymistä Suomessa, jolloin myös tiedot osakeomistuksista ovat parhaiten sekä yleisön että viranomaisen saatavissa.
 
Positiivisimmin VM:n ehdotukseen suhtautuivat Finanssialan Keskusliiton lisäksi mm. Suomen Pankki, EK, Keskuskauppakamari, Kilpailu- ja kuluttajavirasto, Helsingin hallinto-oikeus, Nasdaq OMX, ja Työeläkevakuuttajat TELA. Kriittisiä ääniä edustivat mm. Euroclear Finland Oy, keskusrikospoliisi, poliisihallitus, toimittajayhdistykset, verohallinto sekä Osakesäästäjien keskusliitto.
 
Valtakunnansyyttäjänvirasto korostaa, että kotimaassa selvitettävien ja säilytettävien omistusten osalta viranomaisten tiedonsaannissa ei ole ongelmia. Viraston mukaan tietojensaantia ulkomailla turvaisi verotietojen kansainvälinen vaihto EU:n ja OECD-maiden kesken.
 

Hallintarekisteriesityksestä lausuttua

Lausunnonantajan nimi sisältää linkin kyseiseen lausuntoon.

Elinkeinoelämän Keskusliitto

”Hallintarekisteröinnin salliminen kotimaassa auttaa pitämään arvopaperien säilytystä Suomessa. Näin voidaan parhaiten turvata mahdollisuudet saada tietoa osakeomistuksista.”   

Finanssivalvonta  

”Esitys vaatii vielä merkittävää jatkovalmistelua… Mikäli suomalainen luonnollinen henkilö tai yhteisö hankkisi säilytyspalveluja säilyttäjältä, joka ei toimisi Suomessa, velvollisuutta omistajatietojen toimittamiseen ei olisi.” 

Helsingin hallinto-oikeus

"Esitystä on kehitetty oikeaan suuntaan. Kahden vuoden siirtymäajasta saattaa aiheutua tuomioistuimia kuormittavia oikeudellisia ongelmia.”

Journalistiliitto

”Vaihtoehtoisena mallina voisi olla hallintarekisteröinnin rajoitettu salliminen. Tällöin oikeus käyttää hallintarekisteröityjä tilejä voisi koskea vain esim. institutionaalisia sijoittajia, tai Finanssivalvonta voisi myöntää oikeuden hallintarekisteröityjen tilien käyttämiseen, jolloin luvan saanut sijoittaja huolehtii esim. käyttämiensä säilyttäjien kanssa tehdyin järjestelyin omistustietojen toimittamisesta.”

Keskuskauppakamari

”Viranomaisten riittävä tietojen saanti voidaan kansainvälistyneessä toimintaympäristössä turvata ainoastaan viranomaisten kansainvälistä yhteistoimintaa kehittämällä.”

Keskusrikospoliisi

”Suomessa tapahtuvan hallintarekisteröinnin osalta tiedonsaanti on turvattu… Kotimainen lainsäädäntö mahdollisine muutoksineenkaan ei turvaa tarvittavan tiedon saantia tapauksissa, joissa säilytys on ulkomailla ja ketjutettuna.”

Kilpailu- ja kuluttajavirasto

”Hallintarekisteröinnin salliminen olisi omiaan edistämään suomalaisten yhtiöiden rahoituksen hankintaa suomalaisilta sijoittajilta arvopaperipörssin välityksellä Suomessa Pääomamarkkinoiden toimivuus luo osaltaan edellytyksiä talouskasvulle, investoinneille ja uusille työpaikoille.” 
 

Listayhtiöiden neuvottelukunta

”Listayhtiöille esityksestä koituvat hyödyt liittyvät yhtiöiden pääomanhankinnan kustannusten alenemiseen lisääntyneen kilpailupaineen painaessa arvopaperien säilytystoiminnan kustannustasoa alaspäin.”

Nasdaq OMX

"Hallintarekisteröintikiellon poistaminen on edellytys Suomen arvopaperimarkkinoiden pitkän aikavälin kilpailukyvylle ja Suomen pääomahuollon turvaamiselle."

 

Oikeusministeriö  

”Tosin nykyäänkin on tosiasiassa mahdollista, että ulkomaista säilyttäjää käyttävän suomalaisen sijoittajan, jonka arvo-osuudet hallintarekisteröidään kiellon vastaisesti, omistuksista ei saada tietoa… Päätös hallintarekisteröinnin sallimisesta suomalaisille sijoittajille on siten tehtävä arvioimalla kilpailun avaamisesta seuraava hyötyä ja ehdotuksen vaikutuksia omistuksen yleisöjulkisuuden ja viranomaisten tiedonsaannin toteutumiseen.”
 

Osakesäästäjien keskusliitto

”Omistusten yleisöjulkisuus on tärkeydestään huolimatta toissijainen asia suhteessa osakasoikeuksien toteutumiseen ja säilytyksen turvallisuuteen. Esityksen malli tuntuu alttiilta erilaisille tietoteknisille ongelmille liittyen tietoyhteyksiin, järjestelmien toimivuuteen ja tietojen ajantasaisuuteen… Hallintarekisteröintiä ei tule laajentaa kotimaisiin omistajiin, koska suora omistus on osakkeenomistajan kannalta yksinkertaisin ja luotettavin säilytysmalli.”
 

Poliisihallitus

”Kaikki sijoittajat, jotka haluavat omistuksensa salata, käyttävät ulkomaista säilyttäjää hallintarekisteröinnin hoitajana… Kehittyvästä veroviranomaisten välisestä tietojenvaihdosta ei ole lähtökohtaisesti hyötyä muiden viranomaisten toiminnalle verorikosten tutkintaa lukuun ottamatta. Verosopimusten perusteella saatuihin tietoihin liittyy yleensä ankara käyttörajoitus.” 
 

Suomen Pankki

”Valinnanvapauden lisääminen tukee pääomamarkkinaunionin tavoitteita ja pääomien vapaan liikkuvuuden periaatteen toteutumista EU:ssa.”


Tietosuojavaltuutettu

"Kun sääntely perustuu yhtiöoikeudellisesti ulkopuoliseen tahon asiakastietoihin, jotka näyttävät olevan salassa pidettäviä eri säännösten perusteella (kuten henkilötietolain 33 §, AOJL 8:2 §, luottolaitoslain 15:14 §), tulisi suunnitellun tiedonhankinnan osalta olla säännös, jolla säilyttäjät ja muut tietolähteenä toimivat rekisterinpitäjät voisivat luovuttaa asiakkaistaan yhtiökohtaisia osakeomistustietoja PRH:lle tai PRH:lla vastaava tiedonsaantioikeus."

Toimittajayhdistysten vastaehdotus (Tutkivat journalistit, Oikeustoimittajat, Politiikan toimittajat)

”Suomi säilyttää hallintarekisteröintikiellon suomalaisille sijoittajille… Liikkeeseenlaskijayhtiöille tulee asettaa velvoite hankkia arvopaperikeskuspalvelut sellaiselta toimijalta, joka tarjoaa ajantasaisen osakasluettelon julkista ylläpitoa. Tietojen tulee sisältää kattavasti kaikki osakkeet eikä rajata julkisiksi vain tietyn osakemäärän ylittävää osuutta.”

Työeläkevakuuttajat TELA

”Kilpailun myötä odotettavissa oleva kustannusten lasku lisäisi työeläkevarojen sijoitustuottoja. Omistusten julkisuuden turvaamisen näkökulmasta esitys lähtökohdiltaan perusteltu.”

 

Valtakunnansyyttäjä

”Kotimaassa selvitettävien ja säilytettävien omistusten osalta tiedonsaannissa ei ole ongelmia… Ehdotettua lainsäädäntöä tulisi terävöittää tehostamalla käytännössä jo olemassa olevien hallinnollisten sanktioiden käyttöä ja tiedonvaihtoa hallinto-, lainvalvonta- ja oikeusviranomaisten välillä.”


Verohallinto/Harmaan talouden selvittely-yksikkö

”Hallituksen esityksessä ehdotetussa yleisöjulkisuuden mallissa rekisterissä olevien tietojen saatavuus internetin kautta paranee nykyiseen malliin verrattuna, jossa tiedot ovat tarjolla arvopaperikeskuksessa… Lausunnolla oleva muutettu hallituksen esityksen luonnos ei edelleenkään turvaa viranomaisten tiedonsaantioikeutta tilanteessa, jossa arvopaperin koko säilytysketju ei sijaitse Suomessa.”


Viestinnän Keskusliitto

”Arvopaperikeskusasetuksen julkisuudessakin kiistanalainen tulkinta on syytä selvittää ennen hallituksen esityksen antamista. Mikäli kansallista liikkumavaraa asiassa on, sen käyttämistä on arvioitava perustuslain sananvapaussäännöksen näkökulmasta.”