Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Kauppi: Toimet talousosaamisen vahvistamiseksi tärkeitä

Kauppi: Toimet talousosaamisen vahvistamiseksi tärkeitä

​Hallituspuolueiden puheenjohtajat Juha Sipilä, Anna-Maja Henriksson, Antti rinne, Li Andersson ja Pekka Haavisto.

​Hallitus aikoo toimia tehokkaasti ylivelkaantumisen ja siihen liittyvien ongelmien vähentämiseksi. Kansalaisten talousosaamista ja talouden hallintaa luvataan kehittää kaikissa ikäryhmissä. ”Tätä linjausta ovat eri tahot jo pitkään odottaneet. Maksuhäiriömerkintöjen ennätyksellinen määrä kertoo ongelmista suomalaisten talousosaamisessa”, toteaa Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

​”Suomi on jäänyt taloustaitojen kansallisessa kehittämisessä naapurimaistaan jälkeen. Nyt on tärkeää lisätä taloustaidon opetusta kaikilla koulutusasteilla, myös opettajankoulutuksessa”, Kauppi korostaa.

Finanssiala esitti hallitusneuvottelijoille yhdessä Takuusäätiön ja Elinkeinoelämän Keskusliiton kanssa järeitä toimenpiteitä, joilla kuluttajia ylivelkaantumaan houkuttelevat korkeakorkoiset pikaluotot (ns. pikavipit) saadaan tehokkaamman valvonnan piiriin. Esitimme, että pikaluottofirmojen valvonta siirretään keskitetysti Finanssivalvonnalle.

”Tähän toiveeseen hallitusohjelma vastaa hyvin. Pidämme lisäksi erittäin tärkeänä hallitusohjelman linjausta, että positiivista luottotietorekisteriä koskevan lainsäädännön valmistelu aloitetaan. Rekisteriin on kerättävä kaikkien kuluttajille luottoja myöntävien kotimaisten ja ulkomaisten luotonantajien myöntämät luotot. Sillä ehkäistään ylivelkaantumista, kun luotonantajilla on paremmat tiedot asiakkaan velkaantumisesta ja taloudellisesta tilanteesta”, sanoo Kauppi.