Vakuutusväen Halme piristäisi paikallista sopimista

Vakuutusväen liiton puheenjohtaja Liisa Halme tahtoisi viedä Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen tuloksia käytäntöön suoraan työpaikoilla. Niin muutoksia saataisiin aikaan ripeämmin kuin liittopöydissä. Esimerkiksi etätyöstä kannattaisi sopia paikallisesti. Finanssialan Uutismajakka haastattelee kevään aikana kaikkien finanssialan työmarkkinaosapuolten johtajat.

Mikä työmarkkinoilla on nyt ajankohtaista?

”Palveluajat ovat jokaisessa vakuutusyhtiössä tällä hetkellä se kaikkein polttavin kysymys. Sen lisäksi digitalisaation eteneminen vakuutusalalla käytännön työhön alkaa näkyä enemmän ja enemmän. Digitalisaation ensimmäisessä aallossa oli paljolti kyse toimintojen automatisoinnista. Nyt kyse alkaa olla siitä, millaiseksi työn sisältö muuttuu. Uudet alalle palkattavat henkilöt voivat olla nimikkeiltään esimerkiksi digital developereita tai digital analysteja. Kun työ muuttuu, on henkilöstöä koulutettava jatkuvasti, jotta kaikki pysyvät muutoksessa mukana.”

Miksi pidät liittoyhteistyötä tärkeänä? Millaiset odotukset sinulla on yhteistyötä kohtaan?

”Mielestäni Hyvinvoiva finanssiala -hankkeessa saavutettu henki on tärkeä ja sitä kannattaa vaalia, jotta se ei tärvelly matkan varrella. Odotan kuitenkin jo konkretiaa hankkeesta. Ratkaisut on saatava yhtiötasolle. Nyt eri yhtiöiden välillä on paljon eroja siinä, minkä verran kehitystyötä tehdään yhdessä työntekijöiden kanssa. Tässä sekä Vakuutusväen liitolla että FK:lla olisi yhteisen messuamisen ja viestinnän paikka.”

Mitä työelämän hyviä käytäntöjä juuri sinä tahtoisit viedä konkreettisesti käytäntöön tai jopa työehtosopimukseen asti?

”Tahtoisin, että käytännöistä sovittaisiin aidosti ja oikeasti työpaikoilla. Esimerkiksi Elossa on henkilöstöyhdistyksen kanssa tehty mahtavaa yhteistyötä palkkausjärjestelmän kanssa. Siellä on luotu yhdessä koko henkilöstöä koskeva palkkausjärjestelmä. Se on ainutlaatuinen juttu koko alalla! Toivon, että asiat etenisivät juuri Elon tapaan paikallistasolla nopeammin kuin mitä ne etenevät yhteisissä tes-pöydissä.”

Piia-Noora Kauppi nosti omassa haastattelussaan olennaisimpana asiana esiin työaikakysymykset. Alalla on tarve lisätä palvelua iltoihin ja viikonloppuihin. Miten tätä voitaisiin edistää fiksusti?

”Työehtosopimus mahdollistaa jo nyt ilta- ja lauantaityön. Pitäisin tässäkin lääkkeenä paikallista sopimista, Myös sunnuntaityö on nykyisen työehtosopimuksen mukaan mahdollista, jos siitä päästään paikallisesti sopuun. Hyvinvoiva finanssiala -hankkeessa kävi ilmi, että eri ikäiset ihmiset tekisivät vapaaehtoisuuteen perustuen mieluusti töitä muinakin kuin toimistoaikoina, varsinkin jos työtä voisi tehdä etänä. Tästä asiasta EU:n komission alainen, työnantajia ja työntekijöitä edustava sosiaalidialogi on antanut viisaita lausuntoja koko Euroopan tasolla.”

Millaisena koet ajatuksen etätyön lisäämisestä tulevaisuudessa?

”Etätyön lisääminen vaatii luottamusta ja vapaaehtoisuutta. Työnantajan on otettava myös työsuojelullinen puoli huomioon. Täytyy huolehtia, että etätyöntekijä ei tee liiaksi töitä. Valitettavasti moni yhtiö suhtautuu kielteisesti etätyön lisäämisen mahdollisuuteen – etätyön tekeminen on kuitenkin tätä päivää.”