Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssialan Keskusliitto > Uutismajakka > Hyvinvoinnin rahoitus ja säästäminen koskettavat nuoriakin

Hyvinvoinnin rahoitus ja säästäminen koskettavat nuoriakin

​Hyvinvoinnin rahoittaminen oli aiheena, kun Finanssialan Keskusliiton (FK) asiantuntijat puhuivat opettajille Talous tutuksi –seminaarisarjan neljässä tilaisuudessa syyskuussa eri puolilla Suomea. Tämän vuoden koulutuksissa teemana oli "Nuoret mukaan talouteen".  Tilaisuudet järjestettiin yhteistyössä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien, Pörssisäätiön, Suomen Pankin ja Taloudellisen Tiedotustoimiston kanssa.

​Finanssialan Keskusliiton asiantuntija Piritta Poikosen aihe Hyvinvoinnin rahoittaminen kiinnosti saadun palautteen mukaan opettajia. ”Ei ole kuitenkaan yksinkertaista saada nuorta koululaista kiinnostumaan asioista, jotka tulevat ajankohtaisiksi vasta lähempänä eläkeikää. Olisi kuitenkin todella tärkeätä jo nuorena ymmärtää säästämisen merkitys. Siitä ei ole hyötyä vain vanhuuteen varautumisessa”, Piritta Poikonen sanoo.

Suomessa yhteiskunta on ottanut vastatakseen suuren osan kansalaisten hyvinvoinnista. Tällä hetkellä yhteiskunnan suorituskyky ei kuitenkaan enää riitä julkisista palvelulupauksista vastaamiseen. Piritta Poikosen mukaan hyvä asia on, että Suomi on vaurastunut merkittävästi sotien jälkeen ja aineellinen elintasomme on kymmenkertaistunut. Sen lisäksi erityisesti monilla iäkkäillä olisi kertyneeseen omaisuuteen perustuvaa maksukykyä rahoittaa omia lisääntyviä hyvinvointitarpeitaan. Eläkkeelle siirtyvistä suomalaisista 79 prosentilla on oma maksettu asunto ja joka viidennellä taloudella on vapaa-ajan asunto. Suomessa on myös 800 000 metsänomistajaa, joiden keski-ikä on yli 60 vuotta.

Tutkimusten mukaan suomalaiset olisivatkin jo valmiita ottamaan lisää omaa vastuuta oman ja läheistensä hyvinvoinnin rahoittamisesta. Myös korkean veroasteen säilyttämiseen on valmius, jotta kohtuullisen julkiset palvelut voidaan turvata.

Koulutuskiertueen tavoitteena on tuoda ajankohtaiset talousasiat tutuksi opettajille asiantuntijaesitysten avulla sekä helpottaa talousasioiden viemistä opettajien omaan opetukseen ja työhön. Tilaisuudet pidettiin tänä vuonna Helsingissä, Tampereella, Oulussa ja Joensuussa.