Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Ikääntyneet viihtyvät finanssialalla entistä pitempään

Ikääntyneet viihtyvät finanssialalla entistä pitempään

​Finanssiala työllistää entistä enemmän ikääntyneitä työntekijöitä. Alalla on töissä yli 2 000 yli 60-vuotiasta henkilöä, kun kymmenen vuotta sitten heitä oli alle 600 henkilöä. Työntekijät ovat entistä kiinnostuneempia jatkamaan töissä entistä pidempään, ja toisaalta myös alan työnantajat arvostavat kokemusta.

​Yksi syy työurien pitenemiseen on vuoden 2005 eläkeuudistus, joka on houkuttanut jatkamaan töissä yli 63-vuotiaana. Yli 63-vuotiaana tehty työ kartuttaa eläkettä nopeammin kuin aiemmat vuodet.

Finanssialan Keskusliiton tutkimuspäällikkö Tarja Kallonen arvioi, että finanssiala sopii hyvin myös varttuneemmille työntekijöille. "Työtehtävät eivät ole fyysisesti raskaita. Toisaalta on tärkeää, että myös asiakaspalvelutehtävissä on eri ikäisiä ihmisiä. Vanhemmille ihmisille voi olla tärkeää saada palvelua omaan ikäryhmään kuuluvalta ihmiseltä."