Eurovaaliehdokkaat pohtivat paneelissa, ratkaiseeko raha ilmastonmuutoksen

Finanssiala ry:n paneelissa haetaan vastauksia siihen, millaista ilmastopolitiikkaa EU-vaaliehdokkaat tulevalla vaalikaudella edistävät ja mikä on finanssialan toimijoiden rooli. EU-vaalipaneeli järjestetään maanantaina 20.5. klo 14-16 Luonnontieteellisen museon Kimnaasi-salissa (Pohjoinen Rautatiekatu 13). Tilaisuus on avoin kaikille aihepiiristä kiinnostuneille.

Panelisteina tilaisuuteen osallistuvat Saara Hyrkkö (vihr), Mauri Pekkarinen (kesk), Sirpa Pietikäinen (kok), Tuulia Pitkänen (SDP), Matti Virén (ps). Paneelin teemana on kestävä rahoitus, joka on finanssialan tapa edistää EU:n ilmasto- ja ympäristötavoitteita. Se tarkoittaa rahoituksen kohdistamista sellaisiin toimintoihin, jotka tukevat kestävän kehityksen päämääriä.

Viime EU-vaalikausi oli merkittävä lähtölaukaus lainsäädännöllisille toimille, joilla kestävää rahoitusta kasvatetaan, mutta miten pitkälle tähän mennessä tehdyt päätökset kantavat? Missä määrin tarvitaan politiikkaa ohjaamaan rahoitusalan toimintaa, vai riittävätkö yritysten vapaaehtoiset toimet? Entä miten tehdyt päätökset vaikuttavat tavalliseen sijoittaja-asiakkaaseen? Näitä kysymyksiä ehdokkaat pääsevät paneelissa ratkomaan.

Ilmoittaudu seuraamaan keskustelua