Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Ilotulitevahingot vähenivät – rajoitukset tepsivät

Ilotulitevahingot vähenivät – rajoitukset tepsivät

​​Vuodenvaihteessa ammuttujen ilotulitteiden aiheuttamat vahingot ovat jääneet selvästi aiempia vuosia pienemmiksi. 

​Esimerkiksi ilotulitteiden aiheuttamat silmävammat vähenivät edellisvuodesta noin kolmanneksella. Suomen Silmälääkäriyhdistyksen keräämien tietojen mukaan ilotulitteiden paukuttelusta aiheutui tämän vuoden vaihteessa 12 silmävammaa, kun edellisvuonna raketit aiheuttivat silmävammoja 19 henkilölle.


Silmävammojen määrä on vähentynyt merkittävästi muutamassa vuodessa. Vielä vuodenvaihteessa 2009 silmävammoja tuli 49 henkilölle.

Tulipaloista suurin osa posti- ja roskalaatikoissa

Ilotulitteiden sytyttämiä tulipaloja oli vuodenvaihteen aikana 30 kappaletta. Näistä kolme oli pelastusviranomaisten mukaan rakennuspaloja ja loput tuleen syttyneitä ajoneuvoja, roskiksia tai postilaatikoita. Tulipalojen aiheuttamat aineelliset vahingot ovat suuruudeltaan noin 200 000 euroa. Aiemmin tulipalo- ja euromäärät olivat merkittävästi suurempia.

”Ilotulitevahinkojen määrän väheneminen on erinomainen esimerkki siitä, että turvallisuuteen voidaan vaikuttaa nopeallakin aikataululla. Muuttuneet asenteet, tiukentuneet säännökset ilotulittamisen ajasta ja paikasta, sekä suojalasien käytön yleistyminen ovat saaneet aikaan hyviä tuloksia. Silti on sanottava, että jokainen ilotulitevahinko on turha”, sanoo Finanssialan Keskusliiton turvallisuudesta vastaava johtaja Risto Karhunen.

”Vielä muutama vuosi sitten paukuttelu alkoi tapaninpäivän iltana, mutta eipä ala enää. Ilotulitusta koskevien sääntöjen muuttuminen on osoittautunut onnistuneeksi,” Karhunen toteaa.