Nordean Kaperi: Yrittäjyydestä Suomen kilpailuvaltti

Suomi ei voi perustaa tuhannen miljardin euron öljyrahastoa. Myöskään elinkeinorakenteen monipuolistaminen Ruotsin malliin ei käy helposti, eikä tanskan joustaviin työmarkkinoihin päästä kovin nopeasti. Nordean maajohtajan, Finanssiala ry:n (FA) hallituksen puheenjohtajan Ari Kaperin mielestä Suomi voisi profiloitua omistajuuden ja yrittäjäilmaston onnelana.

Elinkeinoelämän keskusliiton kyselyn mukaan lähes 80 prosenttia omistajayrittäjistä kokee, että Suomen asenneilmasto ei kannusta omistamiseen ja riskinottoon. FA:n finanssiseminaarissa puhunut Kaperi haluaa, että tilannetta parannetaan.

”Toki omistajuuden ja yrittämisen kannustamiseksi on tehty vuosien varrella paljon. Esimerkiksi pitkäaikaista osakesäästämistä on edesautettu, rahoitusvaihtoehtoja monipuolistettu ja sääntelyssäkin tultu vastaan. Lisäksi yhteisöveron laskeminen oli iso askel”, Kaperi muistuttaa.

Omistajuuteen, yrittäjyyteen ja riskinottoon liittyvä keskustelu on kuitenkin aina ajankohtaista.

”Se määrittää Suomen tulevaisuuden menestyksen, työpaikkojen luomisen ja yhteiskuntamme pyörittämisen.”

Kaperi luettelee Finanssialan kuusi ehdotusta, joilla Suomi saadaan omistaja- ja yrittäjäystävällisemmäksi. Omistajuuteen kannustaminen auttaa koko yhteiskuntaa: Suomen hyvinvointi on kiinni erityisesti yksityisen sektorin työpaikoista. Jokainen työpaikka tarvitsee yrityksen ja jokainen yritys tarvitsee omistajan.

Omistajuus on yksi talouskasvun ja työllisyyden keskeisimmistä rakennuspalikoista. On tärkeää, että tavallisten suomalaisten mahdollisuuksia vaurastua sekä osallistua aktiivisesti yritysten toimintaan omistamisen avulla vahvistetaan.

Suomen kilpailukyky kehittyy hiljalleen hyvään suuntaan. Kaperi muistuttaa, että oraalla olevaa kasvua ja innostusta ei pidä tukahduttaa. Poliittisiin aloitteisiin tulisikin Kaperin mielestä tehdä omistajuusarviointi.

”Omistajuutta ei saa missään tapauksessa tehdä vaikeammaksi esimerkiksi verotuspäätöksillä. Sääntelyssä erityisen tärkeää on vakaus ja ennustettavuus”, Kaperi linjaa.