FA:n Kauppi: Finanssiala taistelee etulinjassa ilmastokriisiä vastaan

Vakuutusala riskin jakajana ja koko finanssiala suurena sijoittajana ovat keskeisessä roolissa taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Finanssialalla on jo kauan tehty töitä ilmastonmuutoksen torjunnassa ja siihen sopeutumisessa.

Kestävä kehitys rahoituksessa on vahvasti tuloillaan myös EU:n komission agendalle. Komission asettaman kestävän rahoituksen asiantuntijatyöryhmän suositukset sisältävät ehdotuksia muun muassa EU:n lainsäädännön uudistamiseksi sekä kestävän kehityksen edistämiseksi.

”Suomalainen finanssijärjestelmä on täysillä mukana tukemassa muutoksia”, lupaa Finanssiala ry:n (FA) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi.

Suomalainen finanssiala on sitoutunut Pariisin ilmastosopimukseen. Viime vuonna FA:n hallitus päätti tukea tavoitetta rajoittaa maapallon keskilämpötilan nousu kahteen asteeseen.

”Vakuutusala on nähnyt ilmastomuutoksen isona riskinä jo 1980-luvulta asti”, Kauppi muistuttaa. ”Viime vuosina koko finanssiala on lähtenyt voimakkaasti mukaan ilmastonmuutoksen vastaiseen kamppailuun.”

Esimerkiksi suomalaiset eläkeyhtiöt huomioivat ilmastoasiat erinomaisesti sijoituksissaan, selviää WWF:n viime vuonna tekemästä vertailusta.

FA on tehnyt yhteistyökumppaneidensa kanssa kolme kestävän kehityksen toimenpidesitoumusta. Taloushallinnon prosessit, ajoneuvorekisteri ja liikennevakuutus sekä terveydenhuollon asiakirjat on digitalisoitu.

Ilmastonmuutostaisteluun mittarit

FA:n seuraava kestävän kehityksen toimenpide on luoda yhdessä jäsentensä kanssa indikaattoreita mittaamaan yritysten ilmastomuutosta ehkäisevää toimintaa. Jokainen jäsenyritys päättää luonnollisesti omista toimenpiteistään ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi.

”Tarkoitus on tehdä ilmastonmuutoksen vastaisista toimista yhteismitallisia ja avata julkisuuteen entistä enemmän yritysten vastuullisuustoimintaa erityisesti ilmastonmuutoksen näkökulmasta”, Kauppi sanoo.