Kauppi: Hallituksella hyvät eväät – ylisääntely uhkana

Finanssialan Keskusliiton toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi pitää tärkeänä, että hallitus löysi sovun uusista toimista, joilla pyritään vauhdittamaan työllisyyttä ja kasvua.

​”Yhteisöveron alennus on myönteinen päätös, joka vahvistaa Suomen kilpailukykyä. Yritysten rahoitusvaihtoehtojen monipuolistaminen pankkirahoituksen rinnalla on tervetullut uudistus. Kasvuyritysten rahoituksen helpottaminen on tarpeen. Windfall-veron lasku parantaa finanssialan asiakkaiden kilpailukykyä.”

”Hallitus on luvannut, ettei teollisuuden rasitusta kasvateta loppuvaalikauden aikana. Tämä myönteinen linjaus on ulotettava myös finanssialalle. Toivottavasti hallitus oivaltaa päätöksiä tehdessään, että finanssialalle sälytettävät lisärasitukset eivät vauhdita kasvua eivätkä paranna työllisyyttä. EU:sta tuleva ylisääntely uhkaa syödä hallituksen nyt tarjoamat hyvät talouskasvun eväät,” Kauppi toteaa.

Kaupin mukaan hallituksen pitää päättää syksyn budjettiriihessä, että pankkiveron tuotto rahastoidaan jo tällä vaalikaudella kokonaan mahdollisten pahojen päivien varalle. ”Uhkana on, että pankkiveron tuotto uppoaa muuten valtion kassaan.”

Hallitus lupasi edellisessä kehysriihessä vuosi sitten selvittää kertamaksullisen eläkevakuutuksen verotusta. Kauppi on pettynyt, ettei hallitus korjannutkaan verotukseen yli 20 vuotta sitten jäänyttä virhettä. ”Rankaisevasta verotuksesta johtuen kertamaksullisia eläkevakuutuksia ei ole tarjolla markkinoilla. On valitettavaa, että suomalaisilla eläkeläisillä ei ole vieläkään houkuttelevia keinoja parantaa vanhuuden turvaansa.”

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat