Kenelle ajoneuvojen tuottama data kuuluu?

Modernit ajoneuvot tuottavat valtavan määrän dataa kulkupelin toiminnasta. Tällä hetkellä dataan pääsevät käsiksi pelkästään autovalmistajat. Vakuutusala vetoaa yhdessä autoalan järjestöjen kanssa Euroopan komissioon, että datan saatavuus taattaisiin lainsäädännöllä muillekin toimijoille.

Uudet ajoneuvot tuottavat tarkkaa tietoa esimerkiksi ajoneuvon toiminnasta kuten valojen ja jarrujen häiriöistä, matkamittarin lukemasta, järjestelmien toiminnasta nestetasoista rengaspaineisiin sekä ajotiedoista ja ajotavasta.

”Ajoneuvodataa voisi käyttää esimerkiksi onnettomuuksien syiden kartoittamiseen ja järjestelmien kehittämiseen. Lisäksi se voisi auttaa esimerkiksi vakuutusturvan entistä tarkemmassa räätälöinnissä kuljettajan omia liikenneriskejä vastaavaksi ja uusien palveluiden luomisessa”, ehdottaa Finanssiala ry:n lakimies Amanda Aalto.

Ajoneuvojen välittämän tiedon määrä on valtava, ja siitä käytetään tällä hetkellä vasta murto-osa ja sekin viiveellä. Ajoneuvoihin olisi myös mahdollista välittää informaatiota huomattavasti nykyistä enemmän.

”Järjestelmä voisi muilta autoilta kerätyn tiedon perusteella esimerkiksi varoittaa autoilijaa reaaliaikaisesti työmatkatien liukkaudesta”, Aalto maalailee.

Eurooppalainen vakuutusalan kattojärjestö Insurance Europe on allekirjoittanut lukuisten eurooppalaisten autoalan järjestöjen kanssa vetoomuksen ajoneuvojen tuottaman tiedon avaamisesta kaikkien alan toimijoiden käyttöön.

Vetoomuksessa vaaditaan Euroopan komissiota takaamaan datan saatavuus lainsäädännöllä siten, että dataa hallinnoisi ajoneuvon omistaja. Tällä hetkellä kaikki data on autovalmistajien hallussa. Vetoomuksessa todetaan, että tietojen laajempi hyödyntäminen turvaisi kuluttajien valinnanvapauden, vahvistaisi kilpailua ja mahdollistaisi innovaatioita.

Vetoomuksessa esitetään tietojen säilyttämiseksi alustaa, jonka turvallisuus ja luotettavuus on samalla tasolla kuin autovalmistajien nykyjärjestelmät.

Myös monista lakisääteiseen liikennevakuutukseen liittyvistä tehtävistä huolehtiva Liikennevakuutuskeskus pitää yhteiseurooppalaista vetoomusta tärkeänä keskustelunavauksena.

”Tarvitaan yhteiset pelisäännöt siihen, kuinka ajoneuvon omistaja voi itse päättää kenelle auton tietoa jaetaan. Kyse ei saisi olla vain yhden ryhmän edusta, vaan asia on kaikkien yhteinen ja vaikuttaa kansalaisiin”, summaa Liikennevakuutuskeskuksen johtaja Janne Jumppanen.

Tutustu vetoomukseen.