Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Kiira-myrskyn tuhot jäämässä kohtalaisen pieniksi

Kiira-myrskyn tuhot jäämässä kohtalaisen pieniksi

​Lauantaina 12. elokuuta riehuneen Kiira-myrskyn vahingot vaikuttavat jääneen melko pieniksi, kerrotaan vakuutusyhtiöistä. Vahinkoilmoitukset koskivat lähinnä ukkosen rikkomia sähkölaitteita, kaatuneita puita, vaurioituneita ajoneuvoja ja vahingoittuneita rakennuksia kuten kattojen irtoamisia.

Kiira-myrskyn vahinkomeno näyttää jäävän alemmaksi kuin esimerkiksi vuoden 2011 Hannu- ja Tapani-myrskyjen. Euromääräistä arvioita ei ole vielä saatavilla. Vuoden 2011 Hannu- ja Tapani-myrskyistä vakuutusyhtiöt maksoivat korvauksia yhteensä yli 102 miljoonaa euroa.

"Myrsky oli paikoin hyvinkin voimakas ja se aiheutti pelastuslaitoksille poikkeuksellisen määrän vahingontorjuntatehtäviä. Myrskyiltana ja seuraavan päivän aikana pelastuslaitoksilla oli 746 tehtävää, mikä on tämän vuosikymmenen vuorokausiennätys", kertoo vahingontorjunnasta vastaava johtaja Risto Karhunen Finanssiala ry:stä.

Eniten tuhoa Kiira aiheutti metsille: metsävahinkojen arvioidaan nousevan noin kolmeen miljoonaan euroon. Vertailun vuoksi vuoden 2010 Asta-, Veera-, Lahja- ja Sylvi-myrskyt aiheuttivat metsävahinkoja yhteensä lähes 50 miljoonaa euroa.

Henkilövahinkoja Kiira aiheutti puolenkymmentä. "Myrskyn puhkeamisen aikaan Suomessa oli menossa useita isoja yleisötapahtumia. Yleisön turvallisuuden takaamisessa onnistuttiin ilmeisen hyvin", Karhunen jatkaa.