Korona hidasti, muttei pysäyttänyt vakuutustyöpajoja

Vakuutustyöpajoja on pidetty tähän asti luokissa läsnäolokoulutuksena, mutta nyt pajoja on mahdollista tilata kouluihin myös etäversioina. Kuva: Shutterstock.com

Nuorille suunnattuja vakuutustyöpajoja jatketaan jälleen syksyn aikana koronakeskeytyksen jälkeen. Finanssiala ry on rahoittanut kouluihin vakuutuksia käsitteleviä työpajoja. Työpajamuotoisilla kouluvierailuilla käydään läpi, millaisten asioiden varalta meidät on vakuutettu ilman, että asiaa tarvitsee itse hoitaa, ja mitkä vakuutukset taas on nimenomaan osattava hoitaa itse.

Viime vuoden aikana FA:n rahoittamia ja Nuorten Akatemian pitämiä vakuutustyöpajoja pidettiin yhteensä sata kappaletta 15 paikkakunnalla. Lukioissa, ammattioppilaitoksissa ja yläkouluissa pidettyjä maksuttomia 90 minuutin mittaisia toiminnallisia pajoja on kiitelty kovasti.

Tänä vuonna pajoja on tarkoitus pitää 50 kappaletta. Koronan vuoksi alkuvuonna ehdittiin pitää vain 6 työpajaa, eli loppuvuonna pajoja on tarjolla kouluille runsaasti. Viimevuotisten työpajaohjaajien lisäksi elokuun lopussa koulutettiin kymmenkunta nuorta ohjaajaa lisää. Työpajojen vetäjät asuvat ympäri Suomen.

Etänä vai kasvokkain?

”Koronan myötä työpajaan olennaisesti kuuluvia keskusteluharjoituksia on käännetty verkkoalustalle siten, että tehtäviä voi tehdä etänä pienryhmissä tietokoneen avulla”, kertoo vakuutustyöpajoja Finanssiala ry:ssä koordinoiva asiantuntija Jussi Karhunen. Tähän mennessä kaikki kouluissa pidetyt työpajat ovat olleet läsnäolokoulutuksia.

”On vielä arvoitus, haluavatko koulut työpajaohjaajan fyysisesti paikan päälle vai tuleeko etäkoulutuksista suositumpia. Jos etäkoulutukset alkavat vetää paremmin, täytyy pohtia työpajasisältöjen muokkaamista entistä paremmin etäopetukseen soveltuvaksi”, sanoo Nuorten Akatemialla vakuutustyöpajoista vastaava kehittämispäällikkö Niina Salmi. Syksyn ensimmäinen vakuutustyöpaja pidetään syyskuun puolivälissä paikan päällä Turussa lähihoitajaopiskelijoille.

Työpajat ovat varattavissa Nuorten Akatemian verkkosivuilta. Myös kaikki työpajojen materiaalit ovat verkossa vapaasti saatavilla. Työpajojen sisältöä on ollut tekemässä Finanssiala ry:n lisäksi Kela ja FINE Vakuutus- ja rahoitusneuvonta.