Korvattu iPhone mykistyy

Kun uusi iPhone-malli tulee myyntiin, alkaa vanhemmille malleille usein tapahtua yllättävän paljon vahinkoja. Vakuutusyhtiöissä ilmiötä kutsutaan iPhone-piikiksi. Ilmiö saattaa jatkossa jäädä historiaan, sillä vakuutusyhtiöt alkavat pyytää teleoperaattoreita sulkemaan vakuutuksista korvatut puhelimet ja estämään niiden käytön.

Matkapuhelin voidaan sulkea IMEI-koodin avulla, sillä koodia käytetään yksittäisen mobiililaitteen tunnistamiseen. Toimenpide koskee vain matkapuhelinta, ei liittymää.

Finanssiala ry:n rikostorjunnasta ja turvallisuudesta vastaava johtaja Risto Karhunen toteaa, että suurin osa vahinkoilmoituksista on toki aitoja. ”Erilaista elektroniikkaa, kuten matkapuhelimia, koskevia vahinkoilmoituksia tulee runsaasti muutoinkin. Puhutaan kymmenistä tuhansista ilmoituksista”, Karhunen kertoo.

Kaikki vahingot eivät kuitenkaan ole aitoja. Osa vakuutusyhtiöiden korvaamista puhelimista jää käyttökelpoisina vakuutuksenottajien käyttöön tai jälleen myytäväksi. Vakuutuskorvauksen maksamisen jälkeen matkapuhelimesta tulee vakuutusyhtiön omaisuutta.

Applen iPhone X tuli myyntiin marraskuun alkupuolella. Siksi vanhempia malleja koskevia vahinkoilmoituksia on odotettavissa taas runsaasti. Tästä iPhone-piikissä on kyse. Karhusen mukaan näin on vastaavina ajankohtina tapahtunut sekä meillä että muissa maissa. ”Kaikki eivät valitettavasti ole luottamuksemme arvoisia. Puhelimia uusitaan perusteettomilla vakuutuskorvauksilla, ja leikin maksavat muut vakuutuksenottajat”, Karhunen harmittelee.