Lyhyt johdatus, kuinka voit pelastaa maailman sijoittamalla

Oletko kuullut sijoittamisen muodosta, joka lupaa sekä hyviä tuottoja että tekee samalla maailmasta paremman paikan? Monet ovat, sillä vaikuttavuussijoitusten (impact investment) määrä on viime vuosina kasvanut huimaa vauhtia. Mutta mistä siinä on kyse? Ja voiko myös allekirjoittaneen kaltainen keskiverto-opiskelija sijoittaa roponsa niin, että tuoton ohella saa lievitystä maailmantuskaansa?

Vaikuttavuussijoittaminen on vastuullisen sijoittamisen haara. Vastuullinen sijoittaminen merkitsee yksinkertaisimmillaan sitä, että sijoituskohteiden valinnassa painavat tuottojen ohella arvot. Historiallisesti nuo arvot ovat nousseet uskonnosta – on vältetty paheisiin kuten alkoholiin, tupakkaan tai aseisiin sijoittamista. Viime vuosisadan lopulla tältä pohjalta jalostui kestävä sijoittaminen. Siinä paheiden välttelyn sijaan pyritään keskittymään tärkeiksi koettuihin sijoituskohteisiin. Tästä on kyse rahastoissa, joiden kautta voi sijoittaa esimerkiksi tuulivoimaan tai vesivarojen kehitykseen.

Vaikuttavuuteen tähtäävä sijoittaminen vie tämän lähestymisen askeleen pidemmälle. Siinä tavoitellaan tuoton ohella mitattavia, positiivisia sosiaalisia tai ympäristöllisiä vaikutuksia. Keskeistä on siis se, että sijoituksen voidaan osoittaa vaikkapa parantaneen vedensaantia kuivuudesta kärsivillä alueilla tai vähentäneen energiantuotannon päästöjä. Tuotto-odotuksen rinnalle otetaan selkeät tavoitteet ja mittarit, joiden avulla arvioidaan sijoitusten vaikutusta ympäristöön ja yhteiskuntaan.

Kuinka voidaan mitata yksittäisen tuulivoimayhtiön päästövaikutuksia tai uuden vesi-infrastruktuurin vaikutusta kansanterveyteen? Helppoa se ei ole. Vaikuttavuussijoittajien mittauskäytännöt ovat kirjavia, ja eri sijoituskohteiden vaikuttavuutta on hankalaa vertailla keskenään. Erilaisia mittaristoja ja mittausmenetelmiä kehitetään kuitenkin jatkuvasti ja sijoituskohteiden vertailtavuus parantunee tulevaisuudessa.

Haasteista huolimatta vaikuttavuussijoittamisella menee nyt lujaa. Alan järjestö Global Impact Investing Networkin mukaan vaikuttavuutta tavoittelevissa sijoituksissa oli tänä vuonna maailmanlaajuisesti noin 228 miljardia dollaria. Se on melkein kaksi kertaa enemmän kuin viime vuonna. Sijoitusten määrän on arvioitu nousevan 300 miljardiin vuoteen 2020 mennessä. Tulevaisuudessa pitäisi kuitenkin mennä vieläkin lujempaa. Nuoret aikuiset ovat nimittäin huomattavasti aikaisempia sukupolvia kiinnostuneempia vastuullisesta sijoittamisesta.

Heidän tarpeisiinsa myös vastataan. Yksityissijoittajille on olemassa paljon erilaisia vaikuttavuusrahastoja. Itse uskon, että vaikuttavuussijoittaminen voi parantaa maailmaa. Sen ansiosta sijoittajat saattavat tulevaisuudessa kiinnittää enemmän huomiota siihen, mitä heidän pääomansa saa aikaan. Vaikuttavuudesta on kuitenkin tullut myös trendisana, mikä uhkaa laimentaa sen merkitystä. Jos siis kuulut siihen nuorten ihmisten joukkoon, joka haluaa parantaa maailmaa sijoittamalla, kannattaa kohteiden valinnassa keskittyä ainakin yhteen asiaan. Millaisia vaikutuksia eri kohteet tuoton ohella lupaavat, onko tavoitteita määritelty ja pyritäänkö vaikuttavuutta mittaamaan mitenkään.