Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Kuittien automatisointi säästää rutkasti rahaa ja luontoa

Kuittien automatisointi säästää rutkasti rahaa ja luontoa

​Nykyisten paperimuodossa olevien kuittien tietojen vienti sähköisiin järjestelmiin vaatii aikaa, rahaa ja kärsivällisyyttä. Kuittien automatisointi eli eKuitin käyttöönotto nopeuttaa yritysten kirjanpitoa, auttaa kuluttajan taloudenhallintaa ja voisi tuoda merkittäviä säästöjä. Yritykset pitäisi nyt saada innostumaan mahdollisuudesta.

Paitsi jotkin yritykset, myös valtiovalta on innostunut eKuitti-hankkeesta: Sitä on kaavailtu agendalle hallituksen puoliväliriihessä. Valtiokonttorista on arvioitu, että eKuitti voisi säästää merkittävät määrät valtion ja yritysten rahoja ja että valtio voisi toimia pilottina eKuitin käytössä. Visioissa eKuittia on jopa kaavailtu vientituotteeksi Eurooppaan. Yhteiset standardit mahdollistavat markkinoinnin koko Euroopassa.

Taloushallintoliiton mukaan eKuitti säästää suomalaisilta yrityksiltä 0,8 miljardia euroa vuodessa. Yhden paperikuitin käsittely maksaa noin 6 euroa.

Materiaalit ovat kaikkien saatavilla.

"Finanssialan Keskusliiton sivuilta löytyy vapaasti käytettäväksi eKuitti-materiaaleja. Niiden avulla kuka tahansa ottaa eKuitin yrityksensä käyttöön," vinkkaa kehityspäällikkö Pirjo Ilola, joka vetää Taltio-hankkeessa eKuitti-työpakettia.

Hanke on linjassa Finanssialan Keskusliiton kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumuksen kanssa. Yksi sitoumuksen osa on tiliotetapahtumien ja verkkolaskun tietosisältöjen automaattinen kirjaaminen. Taloushallintoliiton Taltio-hankkeen yksi tavoite on luoda koneluettava eKuitti, joka voidaan toimittaa myyntijärjestelmästä talousjärjestelmiin ilman manuaalisia välivaiheita.

Maaliskuun lopulla Tampereella Taltio-hankkeessa testattiin eKuitin välitystä verkkolaskuformaatissa. Kuun vaihteessa eKuittiseminaarissa kuultiin kaupan, palveluntarjoajien ja Valtiokonttorin näkemyksiä sähköisen kuitin tarpeellisuudesta.

E-kuittiin liittyy kuitenkin myös haasteita. Ottavatko kuluttajat e-kuitin käyttöönsä ja kuinka nopeasti?

"Formaatit ja toimintamallit ovat jo olemassa. Nyt pitäisi vain saada kuluttajat ja yritykset innostumaan mahdollisuudesta saada kuitit sähköisinä", Ilola sanoo.