Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Lapset luopuisivat perinnöstään vanhempien hoidon vuoksi

Lapset luopuisivat perinnöstään vanhempien hoidon vuoksi

Viime viikolla uutisoitiin Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkaisemasta tutkimuksesta, jonka mukaan suuret ikäluokat ovat valmiita osallistumaan oman vanhuuden hoivansa rahoitukseen myös säästöillään ja varallisuudellaan, jos eläketulot eivät riitä. Vähälle huomiolle jäi tutkimuksen toinen tulos, jonka mukaan aikuisten lasten mielestä heidän vanhempien kannattaisi muuttaa palveluasuntoon jopa lasten tulevan perinnön pienenemisen uhalla.

​"VATT:n tutkimus osoittaa lasten olevan sitä mieltä, että vanhempien pitäisi käyttää omaisuuttaan omaan hyvinvointiinsa nykyistä enemmän", analysoi Finanssialan Keskusliiton kehityspäällikkö Päivi Luna.

 
Tutkimuksessa selvitettiin, kuinka paljon yhteiskunnan pitäisi tukea palvelutaloasumista, jotta vanhemman kannattaisi muuttaa sinne asumaan. Mitä enemmän yhteiskunta kompensoi palveluasumisen kuluja, sitä useampi on valmis valitsemaan palveluasumisen. Lapsista jopa 30 prosenttia katsoi palvelutalon olevan paras vaihtoehto vanhemmille, vaikkei yhteiskunta tukisi siellä asumista lainkaan. Tämä tarkoittaisi väistämättä sitä, että vanhemmat käyttäisivät esimerkiksi omaa asuntovarallisuuttaan maksaakseen vanhuushoivastaan. Tällöin myös lasten perintö pienenisi. Lapset siis olivat vanhempiaan valmiimpia maksamaan enemmän siitä, että isä tai äiti muuttaisi palvelutaloon.
 
Kyselytutkimuksessa sekä vanhemmat että lapset saivat valittavaksi erihintaisia ja -sisältöisiä vaihtoehtoja vanhemman asumisen järjestämiseksi vanhuusaikana. Valittavana oli eritasoista palveluasumista ja toisaalta myös kotona asumista hoivapalveluilla täydennettynä. Vaihtoehdot olivat hintojen ja palvelusisältöjensä puolesta mahdollisimman lähellä todellisia vaihtoehtoja. 

"Talo tarjoaa shampoon, omalla rahalla hoitoaine"

Tällä hetkellä lapset kustantavat vanhempiensa palveluasumista verotuksen kautta. "Jos vanhemmat käyttäisivät nykyistä enemmän omaa varallisuuttaan hyvinvointinsa takaamiseen, lasten verorasitus kevenisi", Päivi Luna arvioi. Vanhusten hoitoon löytyisi siis muitakin rahoituskanavia kuin pelkkä verovaroin kustannettava hoito.
 
Tutkimustulosten perusteella on selvää, että suurten ikäluokkien vanhetessa ja kaivatessa yhä enemmän hoivapalveluja, tulisi niitä olla saatavilla mahdollisimman joustavasti sekä julkisina että yksityisinä palveluina tai näiden yhdistelminä. Myös ihmisten valinnanvapautta palveluasumiseen sisältyvän palvelutason suhteen olisi kunnioitettava. Mikäli asuu tilavasti maaseudulla tai suuressa kaupunkiasunnossa, on hyppy pieneen palvelutalon kimppakämppään melkoinen. Riittävä valikoima erilaisia vanhuspalveluja helpottaisi vanhuksen valintaa omien hoivapalveluidensa suhteen – osa vanhuksista nimittäin tahtoo enemmän kuin yhteiskunta pystyy tarjoamaan, esimerkiksi oman, palveluilla varustellun yksiön.
 
On selvää, ettei yhteiskunnalla ole varaa tarjota kaikille vanhuksille heidän toivomaansa palvelutasoa. "Kärjistettynä esimerkkinä voidaan sanoa, että talon pitää tarjota shampoo, mutta omalla rahalla saisi myös hoitoaineen", Päivi Luna sanoo.