Liikennevahinkojen määrä laskee hitaasti – 2019 vajaat satatuhatta vahinkoa ja yli 230 kuolonuhria

Vuoden 2019 liikennevahingoista 82 prosenttia oli omaisuusvahinkoja ja 18 prosenttia henkilövahinkoja. Kuva: Shutterstock.com

Vuonna 2019 tapahtui kaikkiaan 99 480 liikennevakuutuksesta korvattua vahinkoa, kertoo Liikennevakuutuskeskuksen alainen Onnettomuustietoinstituutti (OTI). Määrä laski edellisvuodesta vajaat kolme prosenttia. Kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia tapahtui 220 kappaletta, ja niissä kuoli 233 ihmistä.

​Vuoden 2019 liikennevahingoista 82 prosenttia oli omaisuusvahinkoja ja 18 prosenttia henkilövahinkoja. Vaikka vahinkojen määrä onkin laskenut, on tahti silti turhan hidas etenkin henkilövahingoissa.

”Liikennevahinkojen määrää ei ole saatu merkittävään laskuun, eikä henkilövahinkojen määrässä ei ole tapahtunut suotuisaa kehitystä viimeiseen kymmeneen vuoteen. Viranomaisten valmisteilla oleville liikenneturvallisuusstrategioille ja niiden perusteella tehtäville turvallisuustoimenpiteille on todellakin suuri tarve”, sanoo OTIn liikenneturvallisuusjohtaja Kalle Parkkari tiedotteessa.

Kuolemaan johtaneita liikenneonnettomuuksia tapahtui neljä vähemmän kuin edeltävänä vuonna ja kuolleita oli 13 vähemmän. Tästä huolimatta liikenneonnettomuuksissa kuoli 233 ihmistä. Lähes puolet henkensä menettäneistä ei käyttänyt turvavyötä. Tutkijalautakuntien arvion mukaan heistä 21 olisi voinut selvitä hengissä onnettomuudesta, jos turvavyö olisi ollut käytössä.

Kävelijät fillaroijia paremmassa turvassa

Jalankulkijoita kuoli liikenneonnettomuuksissa vuonna 2019 yhteensä 13, mikä on yhdeksän vähemmän kuin edeltävänä vuonna ja vähiten koko liikenneonnettomuuksien tutkintahistorian aikana. Pyöräilijöiden lukemat ovat synkempiä: polkupyöräilijöitä kuoli yhteensä 27, kahdeksan enemmän kuin vuonna 2018.

”Yhden vuoden tilastojen perusteella ei voi tehdä pitkälle meneviä johtopäätöksiä, mutta jalankulkijoiden menehtymiset ovat vähentyneet jo vuosien ajan. Myönteisen kehityksen taustalla on luultavasti muun muassa ajonopeuksien laskeminen taajamissa. Valitettavasti polkupyöräilyonnettomuudet eivät ole vähentyneet samaan tapaan. Tarvitaan lisää toimenpiteitä esimerkiksi liikenneinfran kehittämiseksi turvallisemmaksi pyöräilijöille”, OTIn Parkkari painottaa.

OTIn tiedote liikennevahingoista

OTIn tiedote kuolemaan johtaneista liikenneonnettomuuksista