Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Fiva pitää muuttuvan lisäpääomavaatimuksen ja lainakaton ennallaan

Fiva pitää muuttuvan lisäpääomavaatimuksen ja lainakaton ennallaan

Luottolaitosten muuttuva lisäpääomavaatimus pidetään ennallaan nollassa prosentissa eikä lainakattoa muuteta, tiedottaa Finanssivalvonta (Fiva). Taloyhtiölainojen riskipainoja saatetaan kuitenkin tulevaisuudessa korottaa.


Finanssiala ry (FA) katsoo, että makrovakauden näkökulmasta Suomen taloudessa ei ole kesän aikana tapahtunut merkittäviä muutoksia, ja kokonaisuudessaan tilanne on vakaa.

FA:n johtava asiantuntija Elina Erkkilä pitää Fivan päätöksiä odotettuina. Suomessa on tällä hetkellä käytössä suurin osa laissa määritellyistä makrovakausvälineistä, joista monet kohdistuvat pankkien kotitalouksille myöntämiin asuntolainoihin. Näihin lainoihin liittyvät riskit ovat hyvin hallinnassa, eikä niihin pitäisi kohdentaa uusia makrovakaustoimia.

”Jos kotitalouksien mahdollisuutta saada lainaa kiristetään entisestään, on vaarana, että kotitalouksien mahdollisuudet muuttaa paikkakunnalta toiselle työn perässä heikkenevät. Tämä rajoittaisi talouden kasvuedellytyksiä”, Erkkilä varoittaa.

Fiva varoittaa taloyhtiölainojen voimakkaasta kasvusta. Yhtiölainaosuudet lisäävät kotitalouksien velkaantuneisuutta ja herkkyyttä mahdollisille koronnousuille.

”Taloyhtiölainojen ja kulutusluottojen kehityksessä on ollut viime aikoina jonkin verran huolta herättäviä piirteitä”, Erkkilä vahvistaa.


Finanssiala ry:n makrovakauskannanotto