Lobbarirekisteri toteutuu – päätöksentekoprosessia on avattava kansalle

”Lobbaus kuuluu olennaisena osana avoimeen ja moniarvoiseen demokratiaan. Viisas päättäjä kuuntelee eri osapuolten näkemyksiä ja asiantuntemusta ennen päätöksentekoa”, Finanssiala ry:n (FA) hallituksen puheenjohtaja Ari Kaperi totesi kesäjuhlissamme kesäkuussa 2017. FA oli silloin eturintamassa ehdottamassa rekisteriä, johon lobbausta ammattimaisesti harjoittavat järjestöt ja yritykset rekisteröityisivät. Nyt hallituksen muodostaja Antti Rinne on ilmoittanut, että lobbarirekisteri otetaan valmisteluun.

​Hallitusohjelman kirjaus syntyi nyt julkisen kohun siivittämänä, kun media nosti tikun nokkaan muutamien vaikuttajaviestintätoimistojen ja palkansaajaliikkeen edustajien roolin hallitusneuvotteluissa. Media teki siinä ansiokasta työstä, koska muutamilla neuvottelijoilla on neuvotteluissa kaksoisrooli. He ovat sekä poliitikkoja että vaikuttajaviestintätoimiston osakkaita.

Kenenkään poliittista toimintaa ei saa rajoittaa, mutta poliittisen taustan omaavan lobbarin olisi viisasta toimia hallitusneuvotteluissa korkeintaan asiantuntijaroolissa kuultavana.

Päätöksentekoprosessia avattava

Lobbarikohu osoitti jälleen kerran, että päättäjien on avattava päätöksenteon ja lainsäädäntövalmistelun prosesseja enemmän julkisuudelle. Tällöin kansalaiset ja eri intressiryhmät pystyvät paremmin arvioimaan ja vaikuttamaan päätöksentekoon.

Monien yhteiskunnallisten uudistusten vaikutusarviointi voi jäädä huteralle pohjalle, mikäli päätökset junaillaan suljettujen ovien takana eivätkä eri kansalaisryhmät ja intressitahot pääse arvioimaan niitä ennalta.

Ilman lobbarikohuakin hallitusohjelmakirjaus rekisteristä olisi tullut – sen verran vahva myötätuuli asialla on ollut viime vuosina.

Viime syksynä Itä-Suomen yliopiston tutkijat laativat raportin, jossa tarkasteltiin lobbarirekisteriä lobbaussääntelyn muotona. Alkuvuodesta eduskunnan puhemies Paula Risikon johtama parlamentaarinen työryhmä esitti rekisterin perustamista ja lainsäädäntötyön valmistelua. Hallitusohjelman kirjaus on lähtölaukaus valmistelulle.

Tapaamiset myös julki

Kansalaiset saisivat avoimuusrekisteristä tietoa tahoista, jotka pyrkivät vaikuttamaan päätöksentekoon. Päättäjät puolestaan saisivat tarkempaa tietoa heihin vaikuttavien toimijoiden roolista ja rahoittajista.

Finanssiala on sitoutunut toiminnassaan avoimuuteen ja kertoo avoimesti, mitkä ovat sen tavoitteet ja miten niitä viedään eteenpäin. FA pitää tärkeänä, että jatkossa julkistetaan myös päättäjien ja eri vaikuttajatahojen tapaamiset. Finanssialla ei ole mitään syytä salata, keitä poliitikkoja ja virkamiehiä tapaamme.

Kansalta valtakirjan saaneet päättäjät tekevät päätökset, mutta missään umpiossa he eivät voi elää. Tämän takia avoin ja jatkuva dialogi eri tahojen ja kansalaispiirien kesken on uudistuvan Suomen elinehto. Se on aitoa kansanvaltaa.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat