Mandatum Life ostaa Suomi-yhtiön ryhmäeläkevakuutukset

Henkivakuutusyhtiö Suomi myy laskuperustekorkoisen ryhmäeläkekantansa Mandatum Lifelle. Kanta siirtyisi Mandatumin Lifen hallintaan 30.12.2014. Luovutettava kanta käsittää noin 2 300 vakuutusta ja 34 000 vakuutettua. Kannan rahallinen arvo oli viime vuoden lopussa arviolta 1,3 miljardia euroa.

​Ryhmäeläkevakuutuksia ovat ottaneet työnantajat työntekijöilleen. Henkivakuutusyhtiö Suomi ei ole enää vuosiin myynyt uusia vakuutuksia, vaan hoitanut olemassa olevaa vakuutuskantaansa. Suomi-yhtiö on yksi maan suurimpien sijoituspääomien hallinnoijista. Sammon omistama Mandatum Life taas on Suomessa markkinajohtaja ryhmäeläkevakuutuksessa.

Kannanluovutus edellyttää molempien yhtiöiden yhtiökokousten hyväksyntää sekä Finanssivalvonnan suostumusta. Molempien yhtiöiden yhtiökokoukset pidetään 7.5.