Medialla pitää olla riittävät työkalut

Suomessa toimivat pankit ovat sitoutuneet avoimuuteen ja toimittamaan reaaliaikaiset tiedot suomalaisista osakeomistuksista Patentti- ja rekisterihallituksen järjestelmän kautta, jos hallintarekisteritilien avaaminen pankeille sallitaan Suomessa. 

Avoimessa ja läpinäkyvässä demokratiassa medialla ja kansalaisilla on oltava mahdollisuus yhteiskunnallisen vallan ja omistusten välisten sidosten selvittämiseen. Tätä työtä toimittajat eivät voi tehdä tietenkään ilman toimivia työkaluja. Osakeomistuksen yleisöjulkisuus on tämän takia tärkeä periaate.

Finanssialan Keskusliiton (FK) toimitusjohtaja Piia-Noora Kauppi nosti valtiovarainministeriön hallintarekisteriesitykseen sisältyvän ongelman esille 3.10.2015 Taloustaidon blogissa eli välittömästi ministeriön esityksen julkistamisen jälkeen. Kaupin pääviesti oli, että pörssiomistusten piilottamisen porsaanreiät tukittava.

Kauppi toi esille avoimesti, että arvopaperien säilytyksen avaaminen kilpailulle voisi jatkossa johtaa vallanpitäjien pörssiomistusten piilottamiseen ulkomaisille hallintarekistereille. Tällainen toiminta olisi täysin tuomittavaa ja epäeettistä. Piilottamisen porsaanreiät pitää tukkia kansainvälisellä yhteistyöllä.

Suomen on syytä nostaa EU-pöydissä esille, pitäisikö EU:ssa ottaa käyttöön samanlaiset avoimuuden pelisäännöt omistuksista kuin Suomessa. Se voi olla poliittisesti hankalaa, sillä muissa EU-maissa ei välttämättä olla valmiita yhtä laajaan julkisuuteen kuin Suomessa. Avoimuuden tuulet kuitenkin puhaltavat läpi Euroopan, kun veronkierron haittoihin reagoidaan useilla pian voimaan tulevilla verotietojenvaihtosopimuksilla. Maaperä omistusten julkisuudelle EU:ssa on kenties parempi kuin koskaan.

Suomessa toimivat pankit ovat sitoutuneet avoimuuteen ja toimittamaan reaaliaikaiset tiedot suomalaisista osakeomistuksista Patentti- ja rekisterihallituksen järjestelmän kautta, jos hallintarekisteritilien avaaminen pankeille sallitaan Suomessa.

FK on esittänyt, että tietojen kysely tapahtuisi nettipohjaisen järjestelmän avulla, joka helpottaisi eri puolilla Suomea toimivien toimittajien työtä. Tällä hetkellä omistusten selvittäminen vaatii käyntiä Euroclear Finlandin toimistossa Helsingissä. FK ehdotti reaaliaikaista yleisöjulkisuusmallia sen jälkeen, kun toimittajajärjestöt tyrmäsivät valtiovarainministeriön työryhmän esityksen, jossa omistustiedot olisi saanut vain neljästi vuodessa. Omistustietojen jakaminen netissä edellyttää muutoksia henkilötietolakiin.

Viranomaisten varsin laajat tiedonsaantioikeudet säilyvät uudistuksen jälkeen Suomessa entisellään. Lain mukaan pankin on annettava pankkisalaisuuden alaisia tietoja mm. Finanssivalvonnalle, verottajalle, poliisille ja syyttäjälle. Ulkomailla tiedonsaanti perustuu säilytysmallista riippumatta jatkossakin virka-apupyyntöihin. Hallintarekisterillä ei ole tähän vaikutusta.

Avoimuuden pelisääntöjen suomalaisten osakeomistusten säilytyksessä on oltava selkeät ja yhtenäiset, olipa palveluntarjoaja kotimainen tai ulkomainen toimija.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat