Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Miksi finanssiala kannattaa hallintarekisteriä? - Osa II

Miksi finanssiala kannattaa hallintarekisteriä? - Osa II

​Finanssiala kannattaa valtiovarainministeriön työryhmän ehdotuksia, joilla suomalainen arvopaperien hallintajärjestelmä saatetaan yhteensopivaksi EU:n arvopaperikeskusasetuksen ja Euroopan Keskuspankin TARGET2 Securities-hankkeen kanssa. Juttusarjan toisessa osassa kerrotaan, miten hallintarekisteröinti käytännössä toimii. Miksi kansainväliset sijoittajat sijoittavat Suomeen hallintarekisterin kautta ja miten suomalaisten sijoittajien hallintarekisteröinti käytännössä järjestettäisiin?

Miksi kansainväliset sijoittajat sijoittavat hallintarekisterin kautta?  

Suomalaisiin pörssiosakkeisiin sijoittavat kansainväliset sijoittajat tulevat markkinoillemme pääsääntöisesti hallintarekisterijärjestelmän kautta. Viimeaikaisessa julkisessa keskustelussa perinteinen ”hallintarekisterin takana lymyily” -otsikointi on noussut pintaan. Siksi on tärkeää käydä avointa keskustelua siitä, miksi hallintarekisterijärjestelmä on tarpeen ja välttämätön toimiville kansallisille arvopaperimarkkinoille.
 
Kansainväliset institutionaaliset sijoittajat, kuten eläkeyhtiöt, vakuutusyhtiöt ja sijoitusrahastot voivat toimia useilla kymmenillä tai jopa yli sadalla osake- ja arvopaperimarkkinalla. Osana kansainvälistä hajautettua arvopaperisalkkua ne sijoittavat – onneksemme – myös Suomen kaltaisille reunamarkkinoille tuoden maahamme suomalaisille yhtiöille välttämättömiä pääomia ja luoden laajempaa taloudellista hyvinvointia. Ulkomaalaisten sijoittajien osuus on hyvin suuri ja se on viime vuosina vaihdellut 40–50 prosentin välillä Helsingin pörssissä.
 
Niin sanottu laaritilimalli (omnibus account) eli hallintarekisterimalli mahdollistaa kansainvälisen arvopaperisalkun hallinnan keskittämisen yhteen paikkaan. Tavallisesti tilejä hallinnoivat kansainväliset säilyttäjäpankit esimerkiksi Lontoon tai New Yorkin kaltaisissa finanssikeskuksissa.
 
Suomen, kuten kaikkien muidenkin maiden, osakemarkkinoille ja arvopaperikeskuksiin pääsy edellyttää yhteyksiä paikallisiin järjestelmiin ja paikallisten säännösten tuntemusta. Sen sijaan, että kansainväliset säilyttäjäpankit hakeutuisivat suoriksi osapuoliksi kymmeniin paikallisiin arvopaperikeskuksiin, ne käyttävät alisäilyttäjinään paikallisia pankkeja. Näillä pankeilla on yhteydet ja asiantuntemus ja ne avustavat esimerkiksi osingon- ja muiden tuottojen maksussa toimien yhteyshenkilöinä paikallisiin viranomaisiin ja verohallintoihin.
 
Kansainvälisten instituutiosijoittajien näkökulmasta väitteet siitä, että hallintarekisterijärjestelmän pääasiallinen tarkoitus olisi osakeomistusten salaaminen, kuulostavat varsin epärealistisilta.
Järjestelmän päätarkoitus on mahdollistaa kustannustehokas pääsy Suomen osakemarkkinoille. Ilman hallintarekisterijärjestelmää hyvin moni arvokas sijoitus suomalaisiin pörssiyhtiöihin jäisi tekemättä.
 
Suomen lainsäädännössä on kunnioitettava myös toisten maiden ja markkinoiden lainsäädäntöjä ja käytäntöjä. Manner-Euroopassa ja anglo-saksisessa maailmassa osakeomistustiedot kuuluvat pääsääntöisesti yksityisyyden suojan piiriin. Kaikilla kehittyneillä markkinoilla kuitenkin omistajavallan käyttöön yhtiöissä tähtäävät omistukset tulevat yleisöjulkisiksi niin sanotun liputusvelvoitteen kautta.  

Miten kotimaisten osakkeenomistajien hallintarekisteröinti toimisi?  

VM:n keskeinen ehdotus on avata arvopaperien säilytystoiminta kilpailulle poistamalla suomalaisia sijoittajia koskeva hallintarekisteröinnin kielto. Uudistuksen hyötyjä on kuvattu juttusarjan ensimmäisessä osassa. Tässä kuvataan järjestelmän toimintaa käytännössä.
 
Hallintarekisteröintikiellon poistaminen ei muuttaisi arvo-osuusjärjestelmämme perusteita. Kyse on sen kehittämisestä. Jatkossakin järjestelmän perustana toimisivat suoran hallinnan tilit, mutta suomalaiset tilinhoitajapankit voisivat räätälöidä tilipalveluja eri asiakasryhmilleen. Työryhmän ehdotus lähteekin siitä, että päätös tilimallista olisi sijoittajalla itsellään oman riski- ja omistusprofiilinsa mukaisesti.
 
Julkisessa keskustelussa on luotu kuvaa monimutkaisesta ja moniportaisesta hallintamallista, johon liittyy merkittäviä riskejä. Kuva kaipaa selvennystä, sillä uuden tilityypin perustilanne olisi hyvinkin selväpiirteinen.
 
Tuhansien asiakastilien sijaan pankilla olisi Suomen arvo-osuusjärjestelmässä yksi tili tai muutama tili. Vuonna 2012 säädetyn arvopaperitililain (750/2012) mukaisesti pankki tarjoaisi asiakkaalleen säilytyspalvelua. Säilyttämisellä tarkoitetaan sopimukseen perustuvaa arvopaperien hallintaa asiakkaan lukuun. Arvopaperit yksilöitäisiin sopimuksessa niiden lajin ja määrän perusteella.
 
Säilytyspalveluiden tarjoaminen on yksi perinteikkäimmistä pankkitoiminnan osa-alueista. Suomalaiset pankit säilyttävät arvo-osuusjärjestelmän ulkopuolella asiakkaidensa lukuun useiden miljardien määräistä arvopaperiomaisuutta. Näihin kuuluvat esimerkiksi suomalaisten sijoittajien omistamat ulkomaiset arvopaperit. Sijoittajan asema on turvattu vahvalla asiakasvarojen erottelulla pankin omista varoista ja myös uudella arvopaperitililailla, jonka myötä Suomessa on otettu käyttöön modernit Geneven ja Haagin arvopaperisopimusten periaatteet.
 
Meneillään olevan rahoitusvälineiden markkinat (MiFID)-direktiivin uudistamisen yhteydessä Finanssialan Keskusliitto on käynyt pohjoismaisten finanssivalvontaviranomaisten kanssa keskustelua asiakasvarasääntelyn toimivuudesta. Viranomaisten arvion mukaan Pohjoismaissa asiakasvarojen suoja on säilynyt vahvalla tasolla myös finanssikriisin pyörteissä. Voimaantullessaan uudistettu MiFID II vahvistaa asiakasvarojen suojaa entisestä. Euroopan arvopaperimarkkinaviranomainen ESMA on parhaillaan laatimassa uutta teknistä sääntelyä, jossa huomioon on otettu muun muassa Lehman Brothersin ja MF Globalin konkurssien opetukset.

Mahdollistaako hallintarekisteri ”lymyilyn”?

Ministeriön työryhmän ehdotus lähtee vahvasti osakeomistuksen yleisöjulkisuuden säilyttämisestä. Julkinen omistajarekisteri on, nimensä mukaisesti, tarkoitettu julkiseksi. Tässäkin mielessä lehdistömme viljelemä vakio-otsikointi ”Työryhmä ehdottaa osakeomistusten salaamista” vaikuttaa muuttuvassa maailmassa vanhan tutun fraasin toistelulta.
 
Ehdotetussa mallissa suomalaiset pankit raportoisivat hallintarekisteröidyt omistukset julkiseen rekisteriin neljä kertaa vuodessa. Tämä antaa muun muassa medialle tehokkaat työkalut seurata vallanpitäjien omistuksia. Työryhmän ehdottama 500 osakkeen raja on otettu raporttiin ensisijaisesti ruotsalaista julkisuusmallia silmällä pitäen. Julkista keskustelua rajan tarpeesta onkin hyvä käydä. Finanssiala pitää tärkeänä median työkalujen turvaamista myös hallintarekisterimalliin siirryttäessä.
 
Niin ikään Verohallinnon esittämiin huoliin tiedonsaannista on vastattava. Hallintarekisterimallissa suomalaiset pankit raportoisivat kaikki kaupat esitäytetyn veroilmoituksen pohjaksi nykyiseen tapaan. Esitäytetty veroilmoitus on pankkien asiakkaiden arvostama palvelu, eikä siitä haluta jatkossakaan tinkiä.
 
Edelleen on otettava kantaa siihen, mahdollistaisiko hallintarekisteröinnin laajentaminen ”lymyilyn” ulkomaista palveluntarjoajaa hyväksi käyttäen? On selvää, ettei mikään järjestelmä ole täysin aukoton. Laajempi suomalaisten sijoittajien exodus ulkomaisiin hallintarekistereihin vaikuttaa kuitenkin kaukaa haetulta.
 
On kaiketi realistista olettaa, että ehdottomasti suurin osa suomalaisista sijoittajista maksaa veronsa osingoista ja luovutusvoitoista tunnollisesti. Toiseksi kansainvälinen säilyttäjäpankkitoiminta on varsin konservatiivista liiketoimintaa.
 
EU:ssa tehtyjen selvitysten mukaan jo rajat ylittävä pankkitilin avaaminen edellyttää usein kohdemaassa asumista. Esimerkiksi Isossa-Britanniassa tämä todistetaan toimittamalla pankille ote kaasulaskusta tai vuokranmaksusta. Kaikki eurooppalaisia pankkeja koskevat samat tiukat asiakkaan tunnistamis- ja tuntemisvelvoitteet. Puhdas rajan yli tapahtuva rahoituspalveluiden tarjoaminen varsinkin vähittäissijoittajille on hyvin vähäistä. Tavallisesti markkinoille tullaan perustamalla sivuliike, jolloin paikallisen lainsäädännön vaatimukset, esimerkiksi omistuksen julkisuudesta, hoidetaan kuntoon.
 
Lopuksi on huomattava, että kansainvälistä finanssijärjestelmää kehitetään vauhdilla avoimempaan suuntaan. Tämä on myös Suomen finanssialan etujen mukaista. Jo järjestelmäriskien näkökulmasta finanssialan yrityksille on tärkeää tunnistaa, kenen kanssa liiketoimia tehdään. Veroparatiisien vastainen taistelu on saanut aivan uutta tuulta finanssikriisin seurauksena. Automaattiseen verotietojen vaihtoon siirtyminen ajaa ammattimaisetkin verolymyilijät ahtaalle kiinnijäämisriskin noustessa olennaisesti.

Mitä moniportainen arvopaperien hallinta tarkoittaa?




 
​Jokaisen suomalaisen osakkeenomistajan osakeomistukset on kirjattu arvopaperikeskuksen (Euroclear Finland) ylläpitämälle henkilökohtaiselle arvo-osuustilille. Kaikki henkilökohtaiset omistukset ovat yleisölle julkisia päivittäin päivittyvässä rekisterissä, jota voi käydä tarkastelemassa arvopaperikeskuksen näyttöpäätteellä.

Suuressa osassa Euroopan maita arvopaperien säilytys on järjestetty toisin moniportaisen hallinnan varaan. Siinä jokaisella osakkeenomistajalla ei ole henkilökohtaista arvo-osuustiliä arvopaperikeskuksessa, vaan pankit toimivat arvopaperien säilyttäjinä. Suurissa eurooppalaisissa arvopaperikeskuksissa arvopaperitilejä voi olla vain muutamia tuhansia.

Sijoittajien tarpeet tilimallien suhteen vaihtelevat. Kilpailukykyinen hallintajärjestelmä sallii sekä omistajakohtaisten että hallintarekisteritilien käytön. Tällainen sekamalli on käytössä muun muassa Ruotsissa ja Tanskassa. Suomessa ainoastaan ulkomaisilla sijoittajilla on valintaoikeus ja suomalaisia sijoittajia koskee hallintarekisteröintikielto.

Kaikilla kehittyneillä osakemarkkinoilla merkittävään omistajavallankäyttöön yhtiössä oikeuttavat omistusosuudet julkistetaan. Kysymys on niin sanotusta osakkaan liputusvelvollisuudesta. Pienempien omistusosuuksien laaja yleisöjulkisuus on lähinnä pohjoismainen käytäntö. Muilla markkinoilla nämä pienet osuudet kuuluvat yksityisyyden suojan piiriin.

Media on suuri julkisen osakerekisterin hyödyntäjä. Hallintarekisterin vastustajat pelkäävät ennen kaikkea yleisöjulkisuuden katoamista osakeomistuksista. Finanssiala ei tavoittele yleisöjulkisuuden kaventamista. VM:n työryhmä on esittänyt julkista omistajarekisteriä, jolla laaja yleisöjulkisuus turvataan.