Nousu: Paikallinen sopiminen edellyttää osapuolten sitoutumista ja keskinäistä luottamusta

Nordean työntekijöitä edustavan ammattiliitto Nousun toiminnanjohtaja Minna Ahtiainen pohtii, ettei digihuumassa vain olisi edetty liian suurin harppauksin ja unohdettu kuunnella asiakasta. Nordean lauantaityökokeiluun on Ahtiaisen mukaan tähän mennessä riittänyt väkeä yli tarpeen. Finanssialan Uutismajakka haastattelee kevään aikana kaikki alan työmarkkinajohtajat.

​Mikä työmarkkinoilla on ajankohtaista juuri nyt?

”Neuvottelujärjestelmän osalta on mielenkiintoista nähdä, mihin suuntaan se kehittyy – tuleeko Suomen mallia vai ei? Työmarkkinoilla tilanne on työllisyystilanteen osalta edelleen huolestuttava. Olisi hienoa, jos yritykset pystyisivät huomiomaan toiminnassaan erilaiset myönnytykset, joita niille on tehty sekä valtiovallan että työmarkkinaosapuolten puolesta. Toivoisin, että panostukset näkyisivät positiivisena kehityksenä työllisyydessä.”

Mitä työelämän hyviä käytäntöjä juuri sinä tahtoisit viedä konkreettisesti käytäntöön tai jopa työehtosopimukseen asti?

”Uudet työnteon tavat, kuten etätyö, tulee ottaa laajemmin huomioon sopimustoiminnassa. Henkilöstövähennysten myötä työmäärät ovat kasvaneet ja työ vaatii työnantajien mukaan sitoutumista ja yrittäjämäistä otetta työhön. Samaan aikaan työn vaativuus on lisääntynyt. Henkilöstön sitoutuminen edellyttää myös työnantajien sitoutumista henkilöstöön. Palkkakehityksen pitää pysyä muutoksessa mukana.

Ylipäänsä paikalliseen sopimiseen liittyviä asioita olisi vara parantaa. Paikallisesti sovittavat kehityshankkeet ovat sellaisia, että niihin on sitoutettava koko henkilöstö laajasti johtoa myöten. Ne eivät etene niin, että heitetään pallo luottamushenkilöille ja henkilöstöpäälliköille ja sanotaan, että hoitakaa homma! Paikallista sopimista ei ole toimialalla hyödynnetty siinä laajuudessa, minkä työehtosopimus jo tällä hetkellä mahdollistaa.”

Nordeassa on kokeiltu lauantaityötä. Millaisia kokemuksia siitä on saatu?

”Tästä on ollut tähän mennessä hyviä kokemuksia. Meillä on edetty lauantaityössä puhtaasti vapaaehtoisperiaatteella. Tähän asti lauantaivuoroihin on ollut enemmän halukkaita tulijoita kuin mitä vuoroihin on tarvittu. Jos työajat painottuvat entistä enemmän iltaan ja viikonloppuun, korostuu se, miten työajat saadaan soviteltua kaikille toimiviksi paikallisella tasolla.”

Miten digitalisaation tuomiin muutoksiin voidaan vastata pankkien palvelutyössä?

”Digipalvelujen kehityksessä mukana pysyminen on sinällään myönteinen asia. Pohdin kuitenkin, olemmeko kuunnelleet kehitystyössämme riittävästi asiakasta ja olleet tarpeeksi nöyriä. Ettemme vain veisi asioita nopeammin eteenpäin kuin mihin asiakkaat ovat valmiita ja mihin henkilöstö venyy? Joissain tapauksissa kova vauhti voi näkyä huonona palveluna asiakkaiden suuntaan. Uusien palvelutapojen toteutus vaatii käyttöönottovaiheessa runsaasti henkilöresursseja ja kouluttamista.”

Millaiset kokemukset liittojen välisestä yhteistyöstä on ollut tähän mennessä?

”On todella hyvä, että keskustellaan käytännönläheisesti siitä, mitä liiketoiminnassa tapahtuu. Tiedon lisääntyminen pöydän molemmin puolin edistää asioiden ratkaisua sekä paikallisella tasolla että työehtosopimuspöydässä. Hyvinvoiva finanssiala -hankkeen asioiden toivon pysyvän lähellä henkilöstön, liikkeenjohdon ja asiakkaiden kohtaamaa arkea. Parhaimmillaan hankkeesta on mahdollista saada lisää käytännöllisiä eväitä toimialamurroksesta selviämiseen.”