Nuoret sytyttävät kynttilät presidenttien haudoille

Nuorisotyön järjestö Allianssi sytyttää itsenäisyyspäivän aattona 5. joulukuuta kynttilät kuolleiden presidenttien haudoille Helsingissä, Luumäellä ja Nivalassa. Finanssiala ry on perinteisesti ollut taloudellisesti tukemassa kynttilävalaisua.

Kynttilävalaisulla halutaan korostaa sukupolvien välisen oikeudenmukaisuuden merkitystä. Tänä vuonna hautojen kynttilävalaisulla kunnioitetaan erityisesti presidentti Mauno Koiviston muistoa.

Itsenäisyyspäivän aaton tilaisuus järjestetään Hietaniemen hautausmaan kappelin vieressä Helsingissä. Tilaisuudessa muun muassa kuullaan Demarinuorten puheenjohtajan Mikkel Näkkäläjärven puheenvuoro sekä Sibelius-lukion kuoron lauluja.