Nuuskiva kuono selvittää tuhopolton

Palokoira erottaa hajuaistillaan, löytyykö esimerkiksi palaneen rakennuksen raunioista jäänteitä palavista nesteistä. Ne voivat antaa viitteitä ja todisteita tuhotyöstä. Suomen ainoa poliisikoirien koulutuslaitos sijaitsee kukkulan huipulla lähellä Hämeenlinnan keskustaa. Paikkaa kutsutaan Koiramäeksi. Virallinen nimi on poliisikoiralaitos, ja se on osa Tampereen Poliisiammattikorkeakoulua.

Häntä viuhtoo, kun 9-vuotias saksanpaimenkoira Sasu touhottaa kuono lattiassa ympäri parkkihallia. Pian koira pysähtyy, asettuu makaamaan lattialle ja tuijottaa kouluttajaansa, Hämeenlinnan poliisikoiralaitoksen opettajaa Tapani Turusta. Paikka on täsmälleen sama, mihin toimittaja hetkeä aiemmin asetti pipetillä pari pisaraa palavaa nestettä.

”Palokoirat tunnistavat hyvin pienistä jäämistä moottoribensiinin ja useita muita palavia nesteitä. Noin kymmenellä poliisin partiokoiralla on erityisetsintälajina palokoiratoiminta. Opetettavia aineita määriteltäessä teemme yhteistyötä keskusrikospoliisin rikoslaboratorion kanssa”, Turunen kertoo.

Poliisilla on yli kaksisataa partiokoiraa, joilla lähes kaikilla on lisäksi jokin erikoiskoulutus. Kahden ja puolen vuoden partiokoirakoulutuksen jälkeen alkaa erikoistumisjakso esimerkiksi palo- tai huumekoiraksi.

”Palokoirienkin päätyö on toimia partiokoirina, mutta tämän lisäksi ne auttavat palopaikoilla teknistä rikostutkintaa. Ihanteellinen palokoira on rauhallinen ja täyspäinen sekä pystyy liikkumaan vaativissakin paikoissa”, Turunen kertoo.

Yleensä poliisikoira tulee ohjaajalleen kahdeksan viikon ikäisenä, ja noin kymmenvuotiaana koittavat eläkepäivät. Kaikkiaan suomen poliisilla on noin 260 koiraa. Yleisimmät rodut ovat saksanpaimenkoira ja belgianpaimenkoira.

Palopaikoilta kerätyistä näytteistä vain noin 30 prosentista löytyy jäänteitä palavista nesteistä. Palokoiraa käytettäessä osumatarkkuus on jo lähes 60 prosenttia.

”Yksi kunnianosoitus palokoirille tuli viime vuonna, kun Lapin poliisilaitoksella työskentelevä palokoira Routa valittiin vuoden poliisikoiraksi.”

1,76 miljoonan euron nenä

Ehkä tunnetuin palokoiran avustama tapaus on teollisuushallin palo Valkeakoskella vuonna 2010. Palokoira Cyttä löysi palopaikan tutkinnassa palavia nesteitä sellaisista paikoista, joissa niitä ei tulisi olla.

”Cyttä sai palopesäkkeestä täyden hepulin. Se raahautui romujen alle kyljellään, koska oli niin innoissaan”, kertoo Finanssiala ry:n turvallisuudesta ja vahingontorjunnasta vastaava johtaja Risto Karhunen.

Oikeus tuomitsi kiinteistön omistajan ehdolliseen vankeuteen. Lisäksi omistaja määrättiin maksamaan vakuutusyhtiölle erilaisia korvauksia noin 1,76 miljoonaa euroa. Myös Cyttä oli Koiramäen kasvatteja. Finanssiala ry lahjoitti sen poliisille vuonna 2009 auttamaan palonsyyntutkinnassa.