Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Opintolainavaikeudet kasautuvat ammattikoululaisille - talousopetusta lisättävä

Opintolainavaikeudet kasautuvat ammattikoululaisille - talousopetusta lisättävä

​Nuorten lisääntyvä maksuhäiriöiden määrä kertoo talousosaamisen rapautumisesta. Kaikilla koulutusasteilla olisi ehdottoman tärkeää ottaa talousopetus huomioon. Tänä keväänä siihen on mahdollisuus peruskoulun, lukion ja ammattikoulujen osalta, kun niiden opetussuunnitelmia tai tutkintojärjestelmiä uudistetaan.
Ammattikoulujen osalta alkaa olla viimeiset hetket vaikuttaa siihen, minkä verran niissä opetetaan talousasioita. Siellä myös hätä on suurin, ja se tuntuu suoraan valtion kukkarolla.
 
”Vuonna 2012 valtio maksoi 22 miljoonaa euroa opintolainojen takausvastuita, eli siis niiden henkilöiden opintolainoja, jotka eivät olleet selvinneet opintolainansa lyhennyksistä. Näistä lainansa hoitamatta jättäneistä peräti 64 prosenttia oli entisiä ammatillisten oppilaitosten opiskelijoita”, kertoo Finanssialan Keskusliiton tutkimuspäällikkö Tarja Kallonen.
 
”On syytä kysyä, voisiko tähän ongelmaan puuttua lisäämällä talousopetusta ammatillisissa oppilaitoksissa. Ei ole vaikea arvata, että jos jo opintolainan takaisinmaksun kanssa on vaikeuksia, enteilee se lisää maksuvaikeuksia myös myöhemmässä elämässä”, Kallonen toteaa.

Pallo eduskunnalla ja muilla päättäjillä

Ammatillisten oppilaitosten talousosaamiseen voi nyt vaikuttaa eduskunta. Ammattikoulujen tutkintojärjestelmän kokonaisuudistus (TUTKE) on menossa eduskunnan käsittelyyn maaliskuussa. Kun tutkintojärjestelmästä kerättiin kommentteja, ei finanssialan näkemystä talousopetuksen lisäämisestä otettu lainkaan huomioon.
 
Tulevaisuuden talousosaamista ja sen opetusta kouluissa voi edistää tänä keväänä muillakin koulutusasteilla. Lukioiden oppisisällöt ovat tällä hetkellä muotoutumassa. Peruskoulujen tulevista opetussuunnitelmista päätetään myöhemmin tänä keväänä.
 
Peruskouluihin olisi hyvä saada tietoa järkevän taloudenhallinnan lisäksi sijoittamisesta ja säästämisestä sekä vakuutuksista ja riskeihin varautumisesta.
 
”Verkkokaupan kasvun myötä ostaminen on käynyt vaivattomammaksi. Samalla aito kosketus rahaan ja omien varojen riittämiseen on hieman hämärtynyt”, Kallonen arvioi.
 
Suomessa ei ole olemassa kansallista strategiaa siitä, miten nuorten talousosaamista edistetään. ”Monet yksittäiset toimijat Suomessa edistävät nuorten talousosaamista. Pitäisikö tätä olla jonkun koordinoimassa?” Kallonen kysyy.