Palovaroitin joka makkariin, olkkariin ja eteiseen – ikä heikentää varoittimen luotettavuutta

Huoneistopalosta pelastautumiseen voi olla aikaa vain muutamia minuutteja. Kuva: Shutterstock.com

Vanhan palovaroittimen savuherkkyys ja äänenvoimakkuus voivat heiketä ajan myötä, ilmenee Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) selvityksestä, jossa Finanssiala ry oli mukana. Palovaroittimien toimintakunto ja riittävä määrä ovat huoneiston haltijan eli asukkaan vastuulla.

Palovaroitin kannattaa asentaa kodin jokaiseen makuuhuoneeseen, olohuoneeseen ja eteiseen. Varoittimet tulee myös uusia säännöllisesti. Finanssiala ry:n johtava asiantuntija Petri Mero muistuttaa, että huoneistopalosta pelastautumiseen voi olla aikaa vain muutamia minuutteja. Mitä enemmän palovaroittimia on, sitä todennäköisemmin joku niistä hälyttää.

”Riittävän määrän lisäksi varoittimet on testattava kuukausittain ja patterit vaihdettava vuosittain. Tähän voi kehittää vaikkapa jonkin muistisäännön, kuten hätänumero 112, patterien vaihto 1.12.”, Mero vinkkaa.

Palovaroitin on myös vaihdettava säännöllisesti uuteen, mieluiten 5–10 vuoden välein, Tukesin selvityksestä ilmenee. Laitteen pohjassa on yleensä tieto, milloin varoitin on uusittava.

”Savuherkkyyden ja äänenvoimakkuuden heikkenemisen lisäksi vuosien varrella kertyvä pöly ja törky voivat heikentää varoittimen toimintavarmuutta. Eräässä aikaisemmassa selvityksessä optisen varoittimen sisältä löytyi kuollut hämähäkki, jonka takia optiikka ei toiminut kunnolla”, Mero kertoo.

Selvityksessä testattiin 94 palovaroitinta, jotka olivat iältään 0–36 vuotta. Selvitys oli jatkoa 2017–2018 toteutetulle vastaavalle hankkeelle. Jo aiemman hankkeen perusteella havaittiin, että palovaroittimien toimintakyky heikkenee ajan myötä. Palovaroittimien ikääntymisselvitys -jatkohankkeessa olivat Tukesin lisäksi mukana Finanssiala ry, Nuohousalan Keskusliitto, Onnettomuustutkintakeskus, Pelastusopisto, sisäministeriö, Suomen Palopäällystöliitto ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö ry.

Tukesin tiedote