Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Pankkibarometri IV/2012: Kotitalouksien luotonkysyntä heikkenemässä

Pankkibarometri IV/2012: Kotitalouksien luotonkysyntä heikkenemässä

Finanssialan Keskusliiton uuden Pankkibarometrin mukaan pankinjohtajat arvioivat yritysten ja kotitalouksien luotonkysynnän heikentyneen vuoden viimeisellä neljänneksellä. Kysynnän myös odotetaan jatkuvan heikkona ensi vuoden alussa.

Euroopan velkakriisin pitkittyminen ja Suomen talouden ajautuminen taantumaan vaikuttavat niin kuluttajien luottamukseen kuin yritysten investointipäätöksiin negatiivisesti.

Barometrikysely IV/2012 toteutettiin marras-joulukuun vaihteessa.

Kotitalouksien luotonkysyntä heikkenee

Pankinjohtajien arvioiden mukaan kotitalouksien luotonkysyntä oli vuoden 2012 viimeisellä neljänneksellä selvästi laimeampaa kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Ensi vuoden alussa kotitalouksien luotonkysynnän odotetaan heikentyvän entisestään. Erityisesti asuntoluottojen kysynnän ennakoidaan hiipuvan.

"Matala korkotaso kannustaa nykytilanteessa omistusasunnon hankintaan, mutta pitkittynyt Euroopan velkakriisi sekä yleisen taloudellisen tilan epävarmuus ovat lisänneet varovaisuutta kotitalouksien keskuudessa. Lisäksi esitys asuntolainojen enimmäisluototussuhteesta tulee todennäköisesti lisäämään ennakkosäästämisen merkitystä etenkin ensiasunnon ostajilla ja siten mahdollisesti heikentää kotitalouksien luotonkysyntää tulevaisuudessa", toteaa Finanssialan Keskusliiton analyytikko Elina Salminen.

Matala korkotaso on saanut kotitaloudet etsimään sijoitustuottoja myös muista tuotteista kuin talletuksista: etenkin osake- ja korkosijoitusten suosion arvioidaan olevan kasvussa kotitalouksien keskuudessa tällä hetkellä. Sen sijaan eläkesäästämiseen tarkoitettujen PS-tilien kysyntä on vähentynyt entisestään.

Myös yritysten luotonkysyntä laimeaa

Myös yritysten luotonkysyntä arvioidaan heikoksi vuoden viimeisellä neljänneksellä ja sen odotetaan jatkuvan lähes yhtä laimeana ensi vuoden alussa: 67 prosenttia vastaajista odottaa luotonkysynnän laimentuvan. Ensi vuonna luotonkysynnän odotetaan kohdistuvan lähinnä käyttöpääomatarpeiden kattamiseen ja rahoituksen uudelleenjärjestelyihin. Investointeja samoin kuin yrityskauppoja ja -järjestelyjä varten otettavien pankkiluottojen kysynnän odotetaan sitä vastoin pysyvän vähäisenä.


Lisätietoja:
analyytikko Elina Salminen, puh. 020 793 4258
viestintäpäällikkö Kristiina Siikala, puh. 020 793 4273