Piensijoittaja pääsee pian rahaston kautta metsänomistajaksi

Piensijoittajille avautuu lähitulevaisuudessa mahdollisuus sijoittaa kokonaan uudentyyppisiin rahastoihin. EU:n vaihtoehtorahastoja koskevan direktiivin (AIFMD) myötä kotimaista rahastolainsäädäntöä muutetaan. Tämä avaa tavallisille sijoittajille mahdollisuuden sijoittaa erikoissijoitusrahastojen kautta esimerkiksi listaamattomiin yrityksiin tai vaikkapa metsiin.

​Nykyinen laki edellyttää, että piensijoittajille suunnattujen rahastojen sijoituskohteet ovat pääosin pörssissä listattuja yrityksiä. Listaamattomiin yrityksiin sijoittavat rahastot ovat olleet ainoastaan ammattimaisten suursijoittajien saatavilla.

Lainsäädäntö on myös määrännyt, että tavallisten rahastojen on oltava avoimia kaupankäynnille ja niihin tehtyjen sijoitusten likvidejä, jotta niistä pääsee halutessaan eroon. Listaamattomiin yrityksiin sijoittavissa rahastoissa merkintöjä on voinut tehdä vain tietyin väliajoin. Nyt tätä säännöstä lievennetään. ”Kun tarjolle tulee uudentyyppisiä rahastoja, myös niiden toiminta poikkeaa totutusta. Sijoituksista ei esimerkiksi välttämättä pääse heti eroon, mutta se on tämän tyyppiseen rahastoon kuuluva ominaisuus, joka sijoittajan on ymmärrettävä”, kertoo Finanssialan Keskusliiton johtava lakimies Jari Virta. Uusi AIFMD-direktiivin mukainen laki avaa mahdollisuuden kokonaan uudenlaisille sijoituskohteille, kuten vaikkapa metsiin sijoittaville rahastoille. ”Tähän asti piensijoittajan ainoa keino sijoittaa metsään on ollut ostaa itselleen metsäpalsta. Metsäpalsta vaatii kuitenkin hoitoa ja siihen on oltava osaamista”, Virta sanoo. ”Rahastojen kautta metsää voi omistaa ilman huolta sen hoidosta.”

Rahastoon ei enää tarvita 50 osuudenomistajaa

Suomalainen rahastolainsäädäntö vaatii tällä hetkellä rahastoilta vähintään 50 osuudenomistajaa. Sääntö vaikeuttaa tietyille erityisryhmille tai erityiskohteisiin sijoittavien rahastojen perustamista. Piensijoittajien lisäksi monet instituutiot käyttävät rahastoja sijoitustoiminnassaan. Nykyisin tällaisia erityisrahastoja on perustettu esimerkiksi Irlantiin tai Luxemburgiin, koska niiden perustaminen kotimaahan on ollut liian vaikeaa. Viidenkymmenen osuudenomistajan sääntöä ollaan kuitenkin lakimuutoksen yhteydessä muuttamassa. Tämä mahdollistaa tietyin edellytyksin esimerkiksi vain muutaman institutionaalisen sijoittajan tarpeisiin suunnattujen rahastojen perustamisen. Tällaisilta rahastoilta edellytettäisiin puolen miljoonan euron vähimmäissijoitusta ja niiden olisi joka vuosi maksettava voitoistaan kolme neljäsosaa ulos. ”Tämä on rahastoyhtiöiden kannalta erittäin tärkeä muutos. Sen myötä suomalaiset toimijat voivat perustaa erityisrahastonsa mieluummin kotimaahan kuin Irlantiin tai Luxemburgiin. Rahasto Suomessa tuo verotuloja ja luo työpaikkoja. Tämä on myös harmaan talouden torjunnan kannalta toivottavaa kehitystä”, Jari Virta toteaa.

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat