Propagandaa tulevaisuuden päättäjille – suorana

130 nuorta poliitikkoa saapuu Finanssiala ry:n (FA) vieraaksi iltapäivän ajaksi kuulemaan finanssialan ajankohtaisista aiheista tiistaina 16. tammikuuta. Avoimen edunvalvonnan hengessä tilaisuutta voi seurata suorana verkosta. Tilaisuus on FA:n ensi liikkeitä vuoden 2019 eduskuntavaaleihin vaikuttamisessa.

​Tilaisuus on osa vaikuttajaviestintätoimisto Eurofactsin järjestämää Arkadia 2019 -ohjelmasarjaa. Se kerää vuoden ajaksi parisataa yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta kiinnostunutta nuorta yhteen. Moni entinen ministeri on aikanaan käynyt ohjelman läpi.

Kolmen tunnin asiaosuuden aikana käsittelylistalla on muun muassa suhtautumista kansankapitalismiin ja sijoittamiseen, pankkiunionia, työeläkejärjestelmää ja finanssialan kamppailua ilmastonmuutosta vastaan.

Tilaisuutta markkinoitiin viittauksilla Tähtien sota -elokuviin. Tulijoita pyydettiin pohtimaan, minkä värinen on finanssilobbarin valomiekka. Jutun kuva on kaappaus markkinointivideosta.

Tallenne tilaisuudesta

”Tilaisuudessa heti alussa käsittelemämme teema on avoin ja nykyaikainen lobbaus. Olemme ehdottaneet Suomeen lobbarirekisteriä ja käymme ideamme myös nuorten poliitikkojen kanssa läpi. Koko tilaisuutemme lähetetään suorana verkossa – se toimii yhtenä merkkinä siitä, että teemme kaikille avointa ja läpinäkyvää edunvalvontaa”, sanoo FA:n viestintä- ja yhteiskuntasuhdejohtaja Tuomo Yli-Huttula.

Finanssialan lisäksi mukana Arkadia-ohjelmasarjassa on muun muassa Rakennusteollisuus, MTK ja UPM. Kaikkiaan FA:n tavoin osallistuvia taustayhteisöjä on kahdeksan. Jokainen taustajärjestöistä järjestää oman reilun puolen päivän pituisen tapahtumansa vuoden mittaan.