Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden liikennekuolemat kasvussa

Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden liikennekuolemat kasvussa

Shutterstock.com
​Pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden liikennekuolemat ovat olleet tänä vuonna nousussa verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan. Tammi-huhtikuussa kuoli 10 jalankulkijaa ja 3 pyöräilijää. Luvut selviävät Liikennevakuutuskeskuksen Onnettomuustietoinstituutin (OTI) tilastoista.

Yhteensä kevyen liikenteen kuolemia on sattunut kuusi enemmän kuin vuosi sitten vastaavaan aikaan. Toisaalta viime vuonna liikenteessä kuoli poikkeuksellisen vähän pyöräilijöitä ja jalankulkijoita. OTIn ennakkotietojen mukaan alkuvuoden liikenneonnettomuuksissa on kuollut yhteensä 70 ihmistä.

Kuolemaan johtaneet kevyen liikenteen onnettomuuden lisääntyivät erityisesti yli 64-vuotiaiden ikäluokassa. "Iäkäs henkilö, jonka keho on jo hauras, menehtyy sellaisessa törmäyksessä, jossa nuorempi jäisi vielä henkiin", kertoo OTIn liikenneturvallisuustutkija Esa Räty tiedotteessa.

Neljä viidestä alkuvuoden onnettomuudesta sattui henkilöautolla. Yleisin kuolemaan johtanut onnettomuustyyppi oli tieltä suistuminen.