Rahamokat, opit ja kokemukset – Tonnin tubetuskilpailu nuorille

Mokat, opit ja opetukset rahasta – niistä kertomalla voi voittaa tuhat euroa nuorille suunnatussa #Tubetatonni-kilpailussa. Tarkoitus on saada nuoret pohtimaan rahankäyttöään ja jakamaan kokemuksiaan muille. Finanssialan kumppaneineen toista kertaa järjestämän #Tubetatonni-kisan kilpailutöitä tehdään myös Nuorten Akatemian järjestämillä koulukiertueilla.

Kaikille yli 15-vuotiaille avoin tubetuskilpailu järjestettiin ensimmäisen kerran viime vuonna. Hyvien kokemusten jälkeen kilpailun järjestämistä päätettiin jatkaa. Kilpailua järjestämässä ovat Finanssiala ry:n lisäksi FINE vakuutus- ja rahoitusneuvonta sekä Historian ja yhteiskuntaopin opettajien liitto HYOL ry.

Kilpailua järjestävän Finanssiala ry:n Jussi Karhusen mukaan Youtube on tällä hetkellä luontainen kanava tavoittaa nuoria. ”Vaikkei nuori itse osallistuisi kilpailuun, saattaa omakohtaista pohdintaa tulla, jos oma kaveri tai muu nuorelle tärkeä mielipidejohtaja kertoo rahankäyttökokemuksistaan”, Karhunen sanoo. ”Kilpailuun osallistuakseen ei tarvitse olla ekonomisti tai makrotalouden fakiiri, vaan arkipäiväiset pohdinnat riittävät” Karhunen rohkaisee.

Videoita tehdään myös koulukiertueilla

Tänä vuonna #Tubetatonni-kisan videoita tehdään myös peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa Nuorten Akatemian järjestämillä koulukiertueilla tammi-helmikuun taitteessa. Porissa ja pääkaupunkiseudulla pidettäviä hieman alta 20 työpajaa ohjaa kolme nuorta, joilla on itsellään kokemusta tubettamisesta.

”Päätavoitteena kaikessa toiminnassamme on tukea nuorten osallisuutta. Nuorten talousosaaminen on ollut viime vuosina todella suosittu kouluvierailuaihe. #Tubetatonni -koulukiertue tarjoaa nuorille erilaisen ja mielekkään oppituntikokemuksen, kun opettajan sijaan luokan eteen astuu nuori tubettajaohjaaja. Kaikki työpajamme toteutetaan nuorelta nuorelle -periaatteella”, kertoo Nuorten Akatemian markkinointikoordinaattori Katerina Eskelinen.

Koulut voivat tilata työpajoja osaksi opetustaan. Pääkaupunkiseudulla pidettäviä työpajoja on vielä muutama vapaana kouluille varattavaksi.

Ammattivloggaajan vinkeillä voittoon?

Ammatikseen tubettava Tume on mukana kampanjassa omalle seuraajakunnalleen Finanssiala ry:n kanssa yhteistyössä tehdyllä videolla. Siinä Tume pohtii muun muassa kavereilta velkojen karhuamisen vaikeutta ja noloja tilanteita kassalla kun summa nousee arvaamattomiin lukemiin. Tiukkaa pohdintaa tulee myös siitä, ostaako ruokaa vai uudet kengät.

”Nykyään käytän rahaa enemmän kuin ennen. En kuitenkaan sanoisi itseäni tuhlaajapojaksi, säästän myös paljon. Tavoitteena olisi lähiaikoina muuttaa omilleen, joten rahankäyttö tulee viimeistään silloin painottumaan vuokraan, ruokailuun ja muihin arkisiin asioihin”, Tume pohtii omia tapojaan käyttää rahaa.

Salli kaikki evästeet, jotta voit nähdä tämän sisällön.

Ammatikseen vloggaavalla Tumella on Youtubessa lähes 170 000 seuraajaa. Yhdellä videolla hän tavoittaa kymmeniä tuhansia nuoria.

Tume neuvoo #Tubetatonni-kilpailuun osallistuvia nuoria pitämään videon ytimekkäänä. ”Vaikka puhutkin vain kameralle, kuvittele puhuttelevasi toista ihmistä! Videota kannattaa myös suunnitella. Käsikirjoituksen avulla on helppo kulkea loogisessa järjestyksessä”, Tume sanoo.Kilpailuun voi osallistua lataamalla Youtubeen enintään kahden minuutin pituisen videon omasta arkisesta rahankäytöstään ja lähettämällä siitä tiedon järjestäjille. Kilpailu on auki 18.2. saakka. Lisätietoja kilpailusta saa osoitteesta www.tubetatonni.fi. Kilpailun parhaat palkitaan valtakunnallisen lukiolaisten Talousguru-kilpailun finaalin yhteydessä 2.3.

Lisätietoja
Jussi Karhunen, Finanssiala ry, 020 793 4240
Katerina Eskelinen, Nuorten Akatemia, 050 3446 867
Tumen haastattelupyynnöt: Emmi Lehtomaa, 050 337 3623