Ohita valintanauhan komennot
Siirry pääsisältöön
SharePoint
Finanssiala > Uutismajakka > Rahanpesu kuriin finanssialan yritysten tiedonvaihdolla

Rahanpesu kuriin finanssialan yritysten tiedonvaihdolla

​Finanssialan yritysten on voitava vaihtaa keskenään tietoja epäilyttävistä liiketoimista. Tällä hetkellä pankki- ja vakuutussalaisuus estää tiedonvaihdon, mikä hankaloittaa merkittävästi rahanpesun torjuntaa. Finanssiala toivoo, että hallitusohjelmassa päätetään uusista keinoista rahanpesun torjunnassa, esimerkiksi parannetaan viranomaisten ja finanssialan yhteistyötä ja vahvistetaan valvontaa ja viranomaisten resursseja. Nyt finanssiviranomaisten sopima Pohjoismaiden ja Baltian yhteistyön tiivistäminen on ehdottomasti askel oikeaan suuntaan.

Pankkien ja vakuutusyhtiöiden on saatava nykyistä tehokkaampi keinovalikoima käyttöönsä jo ennen epäilyttävää liiketoimea koskevan ilmoituksen tekemistä. Epäilyttäviä rahavirtoja koskeva tiedonvaihto ehkäisisi rikoksia, joihin reagointiaika mitataan toisinaan minuuteissa.

”Viranomaisille tehtävään ilmoitusprosessiin kuluu nykyisellään runsaasti aikaa, ja riskinä on, että epäilyttävät rahat ehditään siirtää teille tietymättömille. Vaikka tekijä saataisiinkin kiinni, ei rikoksella hankittuja rahoja saada palautettua”, toteaa Finanssiala ry:n johtaja Risto Karhunen.

Yksi rikollisten käyttämä keino rahan pesemiseksi on niin sanottujen muulitilien käyttö. Muuli vastaanottaa esimerkiksi petoksella hankut rahat omalle tililleen ja välittää ne petoksen tekijälle.

”Muulitilin omistaja saa yleensä toiminnasta pienen palkkion. Tehokkain toimintakeino olisi muulin mahdollisimman nopea jäljittäminen ja rikoshyödyn poisotto”, Karhunen sanoo.

Suomalaiset finanssialan yritykset panostavat rahanpesun torjuntaan. Viime vuonna ne tekivät noin 9 000 rahanpesuilmoitusta. Kaikista ilmoitusvelvollisten tekemistä yli 39 000 ilmoituksesta kuitenkin vain noin 50 johti varojen jäädytykseen.

”Rahanpesun torjuntaan käytetään suomalaisissa finanssilaitoksissa vuosittain tuhansia henkilötyövuosia ja kymmeniä miljoonia euroja”, Karhunen huomauttaa.

Baltia ja Pohjoismaat tiivistävät yhteistyötä

Pohjoismaiden ja Baltian finanssiviranomaisten johtajat päättivät aiemmin viikolla vahvistaa yhteistyötä rahanpesun ja terrorismin rahoittamisen torjumiseksi. Finanssiala ry tukee viranomaisten tehokkaampaa rahanpesun torjuntaa sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla.

Suomen, Ruotsin, Tanskan, Norjan, Islannin, Viron, Latvian ja Liettuan viranomaiset ovat päättäneet muodostaa työryhmän vaihtamaan kokemuksia ja tietoa rahanpesun ehkäisemiseksi tehokkaasti.

”Rikolliset ja rikoksilla saadut rahat liikkuvat nopeasti yli maiden rajojen. Siksi kansainvälinen yhteistyö on välttämätöntä rahanpesurikollisuuden torjunnassa”, Karhunen toteaa.

Yhteistyön tiivistäminen ei kuitenkaan riitä. Harmaan talouden torjuntaan tarvitaan koko EU:lta aktiivisuutta yhteisten pelisääntöjen luomiseen.