Rahastopääoma kasvoi yli 67 miljardiin euroon tammikuussa

Sijoitusrahastojen pääoma kasvoi tammikuussa yhteensä 1,3 miljardia euroa. Uutta pääomaa rahastoihin sijoitettiin 637 miljoonaa euroa. Loput 649 miljoonaa oli kurssinousun vaikutusta.  Rahastopääoma oli kuun lopussa yhteensä 67,6 miljardia euroa.

​Osakerahastojen pääoma kasvoi tammikuussa 5,5 prosenttia, eli 1,3 miljardia euroa. Uutta pääomaa osakerahastoihin sijoitettiin 608 miljoonaa euroa. Markkinakehitys puolestaan kasvatti pääomaa 628 miljoonalla eurolla. Suhteellisesti eniten uutta pääomaa keräsivät Japaniin sijoittavat rahastot. Tämän rahastoluokan pääoma kasvoi tammikuussa 21,6 prosenttia. Osakerahastojen yhteenlaskettu pääoma oli tammikuun lopussa 23,6 miljardia euroa.

Pitkän koron rahastojen pääoma pieneni 397 miljoonaa euroa (-1,8 %) ollen kuukauden lopussa 21,7 miljardia euroa. Rahastoista lunastettiin 262 miljoonaa euroa, minkä lisäksi negatiivisen markkinakehityksen vuoksi pääoma pieneni 135 miljoonalla eurolla. Eniten pääomaa menetti kansainvälisten luokiteltujen yrityslainojen luokka (189 miljoonaa euroa).

Lyhyen koron rahastojen pääomat kasvoivat tammikuussa 41 miljoonaa euroa (0,4 %). Kasvusta uutta pääomaa oli 33 miljoonaa euroa. Kurssikehityksen osuus oli 8 miljoonaa euroa. Rahastojen yhteenlaskettu pääoma oli kuun lopussa 10,6 miljardia euroa.

Yhdistelmärahastojen pääoma kasvoi tammikuussa 374 miljoonalla eurolla (3,8 %). Uusia rahasto-osuuksia merkittiin 233 miljoonalla eurolla. Kokonaisuudessaan yhdistelmärahastojen pääoma oli kuun lopussa 10,2 miljardia euroa. Vaihtoehtoisten sijoitusrahastojen (vipu-, raaka-aine ym. rahastot) pääoma nousi 2,3 prosenttia ja oli kuun lopussa 1,5 miljardia euroa.

Tammikuun tuottoisin rahastoluokka oli Suomeen sijoittavien rahastojen luokka 5,2 prosentin tuotolla. Vuoden tarkastelujaksolla tuottavin oli kulutushyödykkeiden ja päivittäistavaroiden luokka 24,5 prosentin vuosituotolla. Viiden vuoden tarkastelujaksolla tuottoisin rahastoluokka oli terveydenhoitoon sijoittavien rahastojen luokka 7,9 prosentin vuotuisella tuotolla. Tuoton ja riskin suhdetta kuvaavalla Sharpen luvulla mitattuna paras rahastoluokka oli euroalueen korkeariskisiin yrityslainoihin sijoittavien rahastojen luokka (Sharpe 4,0).

Tammikuun Rahastoraporttiin on lisätty pitkän koron rahastoihin uusi globaalin valtionlainojen luokka. Se täydentää jo olemassa olevaa euroalueen valtiolainojen luokkaa muiden valuuttojen riskiä sisältävillä rahastoilla. UCITS IV –direktiivin mukaisesti raportissa otettiin käyttöön myös juoksevia kuluja kuvaava luku luku, joka korvaa TER-luvun (Total Expense Ratio).

Rahastoraportti
Markkinakatsaus

Jäikö kysyttävää?

|

Aiheen asiantuntijat